Pages

Armottomuus

Olen tavannut monta ihmistä, joiden mielestä olen armoton, ja myönnän auliisti, että sellaiseen suhtautumiseen minulla on vahva taipumus. Tunnen myös muita armottomuuteen taipuvaisia ihmisiä, mutta suuri kontrasti minun ja heidän välillä on, että minun silmissäni armottomuus on heikkouden merkki. Moni muu pitää sitä vahvuuden merkkinä ja on siitä jopa jollain tavoin ylpeä.

On toki totta, että jotkut ihmiset ovat liian arkoja tai lepsuja, eivätkä kykene puuttumaan minkäänlaiseen vääryyteen. Tämä on toki heikkouden muoto, ja ilmeisimmin sellainen, joka armotonta ihmistä eniten ärsyttää. Kuitenkaan lääke liikaan lepsuuteen ei ole hypätä toiseen ääripäähän ja vaatia muilta sitä, mitä ei edellytä itseltäänkään. On olemassa kohtuu lempeyden ja kovuuden välillä, ja se on tärkeä oppia.

Armoton helposti katsoo ylläolevaa kappaletta, ja ihmettelee: "miten niin en edellytä itseltäni? Sovellan samaa armottomuutta itseeni kuin muihinkin". Niin voi toki, vilpittömästikin, uskoa. Ja voi olla, että armoton ei anna itselleen koskaan anteeksi, kuten ei muillekaan. Ja on todella onneton. Ja muuttuu armottomuutensa myötä myös valehtelijaksi - sillä armoton ihminen ei voi antaa tai pyytää anteeksi. Tästä seuraa, ettei hän voi myöskään koskaan myöntää tehneensä väärin.

Sitä ihmistä, joka ei tee koskaan kenellekään vääryyttä, tai päädy tilanteeseen, jossa olisi oikeasti aihetta pyytää anteeksi, ei tästä maailmasta löydy. Armoton ihminen ei pysty myöntämään tätä itsessään (abstraktilla tasolla kyllä voi, mutta se ei ilmene käytännössä). Koska hän on liian heikko katsomaan totuutta silmiin, hän alkaa keksiä syitä oikeuttamaan tekonsa. Mitä älykkäämpi hän on, sitä paremmin hän ainakin itseään huijaa.

Ja jos armoton jotain pelkää enemmän kuin totuuden myöntämistä kaunistelematta, on se se, että toisella ihmisellä olisi hänen ylitseen valtaa. Kun itse on armoton, tapaa ajatella toistenkin olevan sitä ja olettaa näiden tuomioiden olevan yhtä raakoja kuin omansakin ovat. Tästä seuraa, että tärkeintä ei ole enää olla tekemättä vääryyttä, vaan olla jäämättä kiinni ja tunnustamatta, että jollakulla on todellinen syy puuttua asiaan. Hänelle anteeksipyyntö ei ole katumuksen ilmaus, vaan tappiolle jäämisen ja alistumisen tunnusmerkki.

Näistä syistä armoton ihminen kiinnittää paljon huomiota toisten virheisiin. Ne ovat aseita, jotka otetaan käyttöön heti, jos joku mistään asiasta huomauttaa. Armottomalla ei ole mitään puolustuksekseen eikä hän voi myöntää omaa vääryyttään, joten toinen on pakotettava puolustuskannalle tämän virheisiin vedoten ja oikeamielisyyden tunne rinnassa palaen. Samalla asia, josta alunperin oli kyse, jää käsittelemättä.

Armoton ihminen on harvemmin kristitty, ja halveksii näiden uskoa usein avoimesti. Hänen mielestään armo on heikkoja varten, ja sen varaan rakentuva pelastus suoranainen loukkaus. Armottomalle kun kyse on ansioista. Kristityn tunnustus, että syntiä tehdään ja on tehty, ja armo otettu lahjana, ei ansiona, vastaan, on pöyristyttävä ajatus. Se on "liian helposti" saatu pelastus, vaikka se kysyy tismalleen sitä tekoa johon kritiikin esittäjästä ei ole.

Se, mikä asiassa armotonta todella pelottaa, on se, ettei hän egonsa harhauttamine oikeustajuineen olisikaan kaiken mitta ja oikea tuomari.

Oli aikoinaan kova pala myöntää oma syntisyyteni ja tunnustaa vääryydet, joita tein ja teen jatkuvasti. Kuitenkin se, että on ollut pakko oppia pyytämään ja antamaan anteeksi, on opettanut, miksi armo on yksilötasolla, jokapäiväisessä elämässä, niin tärkeä asia (tuomioistuimelle se ei puolestaan kuulu). Se on myös helpottanut asioiden katsomista sellaisena kuin ne ovat ja täten rohkaisseet ja auttaneet katsomaan totuutta silmiin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yhtään "kovaa palaa" ei ole koskaan kokenut sellainen,jolla on vaikeuksia myöntää tekevänsä virheitä...

Aune kirjoitti...

Kiitos tästä tekstistä. Se on vastaus juuri tällä hetkellä mielessäni pyöriviin kysymyksiin, joka sana. Jumalan runsasta siunausta sinulle.

Tupla-J kirjoitti...

Ole hyvä ja kiitos, minua aina ilahduttaa, jos joku saa kirjoituksistani jotain irti.