Pages

Kärsimyksen ongelmasta toistamiseen

Kristinuskoa tunnustavat pääsääntöisesti tietävät, että teodikean nimellä tunnettu pahan maailman ja hyvän jumaluuden yhteensovittamisen ongelma ei ole kristitylle mikään ongelma, vaan päinvastoin täsmälleen yhteensopiva sen kanssa, mitä Raamattu maailmasta opettaa.  Sen sijaan on lukuisia ja taas lukuisia ihmisiä, jotka vetoavat teodikeaan kertoessaan syyn sille, mikseivät ole - eivätkä edes halua* olla - kristittyjä.  Heistä maailmassa tapahtuva pahuus ja kaikkivoipa ja -hyvä Jumala sulkevat toisensa pois.  Ajattelin kokeilla, josko annos tervettä järkeä auttaisi tähän käsitykseen.

Ongelman asettelu siis on, että jos Jumala on hyvä ja kaikkivoipa, voi hän poistaa maailmasta pahuuden ja kärsimyksen, ja koska hän ei niin tee, ei hän ole joko hyvä, kaikkivoipa tai kumpikaan näistä.  Itse en usko Jumalan olevan kaikkivoipa, mutta koska en kirjoita tätä selventääkseni asiaa itselleni, pidetään oletuksesta tässä kiinni.

Tulee siis aiheelliseksi kysyä: mikä on kaikkivoivalle mahdollista?  Jos vastausta kysyy viisivuotiaalta, saa vastaukseksi "kaikki", ja todennäköisesti "kyllä" siihenkin kysymykseen, josko kaikkivoipa voi luoda mustan valkoisen.  Tässä on kuitenkin ongelma, eikä se ole kaikkivoivan kyvykkyydessä vaan absurdeissa käsitteissä: koska musta ja valkoinen poissulkevat toisensa, käsitteelle "musta valkoinen" ei jää sisältöä.  Tästä seuraa, että kaikkivoipa pystyy kaikkeen, mikä on loogisesti mahdollista.  Paradoksi ei ole niinkään kaikkivoipaisuuden raja kuin käsitevirhe: se ei tarkoita mitään.

Jos siis oletetaan, kuten ylläolevan takia on pakko tehdä, että kaikkivoipa kykenee kaikkeen, mikä ylipäätään on mahdollista, voidaankin kysyä: onko mahdollista poistaa maailmasta pahuus ja kärsimys?  Vastaus on luonnollisesti kyllä - esimerkiksi tappamalla kaikki tai viemällä näiltä valinnanvapaus.  Tällöin on kuitenkin kysyttävä, josko kyseessä on hyvä teko, koska jotta tämä maailman pahuuden poistaminen olisi hyvän Jumalan teko, on tämä kriteeri josta ei voida päästää irti.

Valinnanvapaudessa on sellainen jännittävä piirre, että määritelmällisesti sitä voi käyttää oikein ja väärin.  Jotta saataisiin tietää onko se hyvä asia itsessään, on kysyttävä, mitkä ovat sen ja sen olemattomuuden seuraukset.  Valinnanvapauden olemassaolosta tiedetään johtuvan sekä valtava määrä pahoja että valtava määrä hyviä asioita - kummankaan lukumäärää on vaikea arvioida, kuten myös sitä, onko hyvää enemmän kuin pahaa vai toisinpäin.  Kullakin lienee asiasta henkilökohtainen näkemyksensä, jota ei kannattane erehtyä pitämään totuutena.

Valinnanvapauden poistumisesta puolestaan seuraa merkityksellisen toiminnan lakkaaminen: koska kaikki toimii automaationa, on kaikki merkityksetöntä.  Kaikki ehkä toimii kuten oli suunniteltukin, mutta elämää merkityksessä, jossa sen tunnemme, ei ole olemassa.  Tällaisessa maailmassa millään - edes sillä ollaanko hengissä vai ei - ei olisi mitään väliä, koska "elämää" ei voisi käyttää mihinkään muuhun kuin siihen, mihin se on edeltäkäsin (tai vaikka lennosta, mutta yhtä kaikki luojatahon suunnalta) ohjelmoitu.  Tästä seuraa, että valinnanvapauden olemassaolo on hyvä asia, sillä se mahdollistaa elämän ja hyvyyden olemassaolon, vaikka se mahdollistaakin myös pahuuden olemassaolon.  Pahuus on luonteeltaan parasiitti: se edellyttää hyvää ollakseen edes olemassa.

Utopisti ei hyväksy oletusta siitä, että valinnanvapaus olisi hyvä asia.  Kaikki maailman utopistit, jotka juoksevat milloin minkäkin Tärkeän Asian perässä maailmaa parantamassa, kuvittelevat, että kunhan ihmisiä estetään valitsemasta väärin, maailma pelastuu.  He eivät ymmärrä, että ainoa tapa, jolla ihminen voi sen valinnanvapauden viedä, on tappaa heidät kaikki.  He eivät ymmärrä, että heidän oma valinnanvapautensa mahdollistaa heidänkin haihattelunsa yhteiskunnasta, jossa ainoastaan he saisivat päättää - sillä siitä utopiassa on kyse: yksikään utopisti ei halua utopian vallan ulottuvan itsensä yli.

Valittavana ovat siis maailma, jossa tapahtuu hyviä ja pahoja asioita elävien sielujen valintojen kautta, ja jossa on siten tuskaa ja kärsimystä, ja maailma, jossa sieluja, vastuuta, rakkautta, hyvyyttä tai valintoja ei ole ainuttakaan - joka on jo lähtökohtaisesti maho, kuolleena syntynyt ja mieletön.  Kumpi on parempi, maailma, jossa voi taistella hyvyyden puolesta, vai maailma, jossa pahuus, orjuus ja sieluton kuolema on jo voittanut?  Valinnan ei pitäisi olla vaikea - ja kristitylle se on itsestäänselvä.

Vastattuamme kysymykseen voimme todeta, että koska kaikkivoipa ei pysty tekemään sisäisesti ristiriitaisia asioita, ei hän pysty samaan aikaan sekä poistamaan pahuutta että olemaan hyvä.  Tästä seuraa, että elämme maailmassa, joka luojansa hyvyydestä ja oletetusta kaikkivoipaisuudestakin huolimatta sisältää pahuutta ja kärsimystä.  Se aiheuttaa monien elämien kohdalla tilanteita, jotka ovat hirveitä, julmia ja epäreiluja - emme valitse keiksi synnymme ja mihin oloihin.  Voimme vain valita miten pelaamme ne kortit jotka saamme.

Kärsimyksen ongelmaan vetoava ihminen kuvitteli, että maailma tehtiin sitä varten, että siellä olisi kaikilla hyvä olla.  Ehkä näin alkujaan olikin - ennen lankeemusta.  Valitettavasti lankeemus tapahtui - nimenomaan valinnanvapauden takia, ja sen valinnan seurausten kanssa ja sen vapauden kanssa sekä saamme että joudumme elämään.  Emme ole täällä mehustelemassa sitä, miten hyvä meidän onkaan olla ja miten kaikki on niin hienosti, ettei kellään ole kertakaikkiaan motiiviakaan mihinkään - sen sijaan olemme täällä ottamassa selvää siitä keitä me oikein olemme.  Mahdollinen palkinto ja olemisen korkeampi taso ei ole täällä.

Jos kärsimys yhä tuottaa ongelmia, keskustelen aiheesta mielelläni.

*useimmiten tosin haluttomuus taitaa tulla ensin ja sen rationalisointi esim. teodikealla jälkikäteen - mutta siitä toisella kertaa.

Kirjat 2013

Eipä tästä kirjablogia saa erkkikään kun en lue vuodessa paljon näitä enempää.  Muutenkin olisi viisaampaa kommentoida kirjoja silloin kun ne on suhteellisen vastikään lukenut eikä siinä vaiheessa kun niistä ei enää paljon muista.

Human Action - Ludwig von Mises
Von Misesin magnum opus, prakseologian ja vapaan yhteiskunnan merkkiteos, sisältää syvällisen, seikkaperäisen luotauksen sekä omasta aiheestaan että kilpailevista inhimillistä toimintaa koskevista teorioista.  Läpi käydään myös kaupankäynti, rahajärjestelmät ja markkinoiden luonne, joista kaikista tutkaillaan myös aihetta koskevat yleisimmät väärinkäsitykset.  Kirja on pitkä ja ehkä paikoin turhankin perusteellinen, mutta täynnä erinomaisen järkevää ja mielenkiintoista tekstiä.  Tämä on taas yksi niitä kirjoja, jonka toivoisi itse kunkin lukevan, ihan vain siksi, että ihmisillä olisi paremmat valmiudet ymmärtää itseään ja toisiaan.

The Righteous Mind - Jonathan Haidt
Minun on vähän vaikea suhtautua Haidtin teokseen. Siinä on kiistatta paljon hyvää, kuten etiikan tasojen tutkailu, mutta Haidt käyttää sanaa moraali (=oikean käytöksen standardi) koko ajan merkityksessä etiikka, eikä kykene tajuamaan, että jotkut ihmiset voivat pitää jotain asiaa moraalin mukaisena tai sen vastaisena ilman, että haluavat lakia siihen pakottamaan. Se on vasureilla yleinen käsitys, joten sikäli sen ymmärtää, mutta vie kaveria harhaan joka kerran, kun hän koettaa ymmärtää uskonnollista moraalia. Arvonihilistin, joka uskoo uskontojen olevan evolutiivisia adaptaatioita sosiaalisempien yhteiskuntien muodostamiseen, on vaikea hahmottaa arvoja, joilla ei ole poliittista ulottuvuutta. Oma lukunsa oli sekin, että Haidt kertoo erikseen haluavansa jättää evolutiivisen tarinankerronnan sikseen ja sen jälkeen tekee sitä puoli kirjaa.  Kirja on vioistaan huolimatta kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja siinä määrin antoisa, että olisi vääryys jättää se lukematta yllä kertomani takia.

Right ho, Jeeves - P. G. Wodehouse
Bertie Wooster ja palvelijansa Jeeves tuottavat ainakin alkuperäiskielellä luettuna erinomaista viihdettä allekirjoittaneelle.  Terävät ihmiskuvaukset, brittiläisen yläluokan hybris ja kielellinen ilottelu pääsevät romaanissa hienosti esiin.  Olin jotenkin olettanut, että Jeeves-tarinat toimisivat paremmin novellikokoelmissa, mutta ei tämä niille häviä.

Planets in Peril - David Downing
C.S. Lewis on the Final Frontier - Sanford Schwartz
Mielenkiintoisia Lewisin avaruustrilogiaa käsitteleviä tutkielmia, jotka avaavat runsaasti eri näkökulmia kyseisen kirjasarjan ymmärtämiseen ja tulkintaan.  Jos vaikka nämä ovatkin materiaalia lähinnä niille, joita Lewisin trilogian tutkiminen kiinnostaa ylipäätään, tuovat ne esiin selvästi sen, miten valtavalle lukeneisuudelle, länsimaalaisen tradition ja aikansa tuoreempienkin suuntausten tuntemukselle kirjat rakentuvat.  Downingin kirja on parempi yleiskatsaus, Sanfordin kirja puolestaan on selkeämmin filosofiapainotteinen.

Silver on the Tree - Susan Cooper
The Grey King - Susan Cooper
Greenwitch - Susan Cooper
The Dark is Rising - Susan Cooper
Over Sea, Under Stone - Susan Cooper
The Dark is Rising -sarja oli minulle tyystin tuntematonta fantasiaa, ja päädyin lukemaan sen lähinnä siksi, että se kökötteli Vox Dayn parhaiden fantasiakirjojen top kympissä.  Kyseessä on lapsille kirjoitettua, brittiläisistä perinteistä ammentavaa ja sydäntä lämmittävää 1960-luvun hujakoille sijoittuvaa fantasiaa, joka kasvaa loppuaan kohden varsin eeppisiin mittasuhteisiin.  Hyvää luettavaa, mutta veikkaan, etten saanut tästä kaikkea irti jo sen takia, että olen turhan kaukana tavoitellusta yleisöstä.

Wild at Heart - John Eldredge
Kirja kristitylle miehelle kristillisestä elämisestä.  Sisältää merkittävää kritiikkiä sitä kohtaan, miten nykyisin kirkot ovat pitkälti unohtaneet sekä miehet että miehuuden, minkä takia osaltaan miehetkään eivät sitten tunne kirkkoa omakseen.  Tämä kirja muistuttaa miehuuden tärkeydestä niin miehelle kuin kirkollekin, ja käy läpi niin syntiä kuin hyvettäkin.  Kirja tuli nopeasti luettua, mutta veikkaan palaavani sen pariin toistekin pitääkseni mielessä siitä tärkeimmät asiat.

Starship Troopers - Robert A. Heinlein
En ollut koskaan lukenut aikaisemmin yhtään Heinleinin teosta, joten päätin oikaista virheen maailmasta.  Leffa oli tuttu ja minua aina kovasti viehättänyt, mutta kirja oli heittämällä merkittävästi parempi.  Kyseessä on avaruussotascifiksi naamioitua yhteiskuntafilosofiaa, jonka sisältämä silkka terve järki on miellyttävä tuulahdus nykyisessä, tukahduttavan tunkkaisessa ilmapiirissä.  Tämä on niitä opuksia, jotka olisi ollut viisasta lukea ennen kuin täyttää 20, mutta ei ollenkaan hullumpi vaihtoehto ikäisellenikään.

Thud - Terry Pratchett
Night Watch - Terry Pratchett
The Fifth Elephant - Terry Pratchett
Jingo - Terry Pratchett
Men at Arms - Terry Pratchett
Guards! Guards! - Terry Pratchett
Päätin lukea Pratchettin Vimes-aiheiset teokset, koska ne ovat ainoita, jotka Discworldissa meikäläiseen vetosivat - tosin ne sitten vetosivatkin kovaa. Kirjoissa luodataan fantastiselta pohjalta kaikenlaisia kysymyksiä keveämmistä raskaampiin aiheisiin ja kuorrutetaan hyvällä huumorilla.  On sinänsä hienoa, että Pratchett on pitänyt kielen poskessa ja uskaltanut olla pitkän uransa verran humoristi - ehkä vaikein ja aliarvostetuin kirjallisuuden laji.  Kaikki vartiosto-opukset (poislukien Snuff, josta olen kuullut vain huonoa sanottavaa) ovat hyvää, miehistä luettavaa.  Kruununjalokivenä toimii Night Watch, jonka monitasoisuus ja vaikuttavuus jättää muut varjoonsa.

Watership Down - Richard Adams
8-vuotiaasta asti olen lukenut tämän lähestulkoon joka vuosi. Kanilauman edesottamukset yhdyskuntansa tuhon jälkeen on toteutettu elävästi, eikä "being there"-fiilistä voi välttää. Hämmästyttävän monipuolinen ja erinomainen kirja. Tuli luettua ensi kertaa alkuperäiskielellä.

The Haunting of Hill House - Shirley Jackson
Halusin lukea onnistuneen goottilaisen kauhun teoksen, ja kyllähän tämä mukiin meni. Päähenkilö on neurootikko, joka saa kutsun psykologiseen unettomuustutkimukseen, joka järjestetään kummitustalossa. Tarina lienee ainakin leffat katsoneelle tuttu, mutta se ei haittaa kirjasta nauttimista.

How to Travel with a Salmon - Umberto Eco
Parodinen self help- ja pakinakirja aikamme suurelta kirjoittajalta.  Nerokkuus, vaivattomuus ja luova, lämmin huumori ovat tämän teoksen ominta antia.  Mielenkiintoisia näkökulmia aikansa ilmiöihin, jopa ennustaen tilanteiden kehityskulkua osuvasti.

The Children of Odin - Pádraic Colum
Erinomainen läpikulku viikinkien mytologiasta, joka keskittyy otsikkonsa hahmojen - erityisesti Lokin - edesottamuksiin.  Tarinoista muotoutuu kronologinen ja koherentti kokonaisuus, vähän samaan tapaan kuin Lönnrotin kynä loihe Kalevalasta myös eheän kokonaisuuden.  Erinomaisen suositeltavaa luettavaa kaikille, joilla on pohjoisen verta suonissaan.

The Place of the Lion - Charles Williams
Parhaana Williamsin teologisista trillereistä pidetty opus, ja henkisyysarvoiltaan valtavan latautunut kirja on mielestäni hankalalukuinen, mutta palkitseva.  Kun platoniset arkkityypit vyöryvät englantilaiselle maaseudulle, pääsevät myös paikalliset ihmiset näyttämään todellisen luontonsa surrealistisessa ympäristössä.  Kirja on fantastinen sanan kuvailevassa merkityksessä ja mielenkiintoisen erilainen lukukokemus niille, joista Lewisin kirjat ovat turhan matalalentoisia.

The Glass Bead Game - Hermann Hesse
Hämmästyttävän nerokas satiiri fiktiivisestä oppi-instituutiosta, joka ottaa muodokseen elämäkerrallisen tutkielman tuntuisen otteen instituution suuren nokkamiehen elämästä ja kuolemasta.  Aniharvoin tulee luettua kirjaa kaksi kolmasosaa ennen kuin tajuaa mistä siinä on kyse, mutta voi sitä riemua, kun jujun keksi!  Nokkelammille tämä varmasti avautuu nopeammin, mutta toisinaan minä olen hidas.

Syvä uni - Raymond Chandler
Marlowe-tarinoiden paras anti on yleensä juonen sijaan Marlowe itse, miesten mies ja jokaisen illuusionsa menettäneen mutta silti hyvän ja oikean puolella vääryyttä vastaan taistelevan yksityisetsivän perikuva ja isä.  Murhia, nakujuttuja, noir-tunnelmaa ja mutkia sisältävä juoni ovat omiaan jokaiselle dekkareiden ystävälle.

That Hideous Strength - C. S. Lewis
Ransom-trilogian päätösosa on goottilaisen kauhun ja kirjallisten viittausten ilotulitus, jonka muoto kuitenkin on niin hyvässä kuin pahassakin keskiaikainen romanssi (vaikka sijoittuukin 1940-luvulle).  Pidän sitä parhaana trilogian osana (tosin Perelandra pääsee lähelle) tehokkaan satiirinsa ansiosta.  Mark ja Jane Studdock päätyvät edistysmielisten transhumanistisen vehkeilyn kautta osalliseksi apokalyptis-eeppistä tarinaa, jossa realismi törmää hyvään ja pahaan, ja jossa pienten valintojen suuret merkitykset pääsevät esiin.  Silkkaa mannaa tämä on, ainakin Lewisin faneille.