Pages

Pari sanaa rakkaudesta

Rakkaus on käsite, jonka uskoakseni jokainen kulttuuri jossain muodossa tuntee, mutta josta käsitykset vaihtelevat laajalti.  Tein aiheesta pienimuotoisen gallupinkin, ja sain siihen kohtalaisen hyvän otannan erilaisista rakkauskäsityksistä, joiden merkitys vaihteli verbistä tunnetilaan ja onnellisuudesta kaksiteräiseen miekkaan.  Konservatiivisena ihmisenä kuitenkin haluan käyttää sanaa parhaassa merkityksessään, ja ajattelin tämän tekstin avulla tarkastella sitä, mikä kyseinen merkitys on, ja miksi.

Afrodite ja moderni rakkaus

Kaikkein yleisin, niin kutsuttu romanttinen rakkauskäsitys, sisältää sen uskomuksen, että rakkaus on voima, joka ajaa ihmisen suoranaisesti hulluksi rakkautensa kohteen tähden.  Tällä viitataan ihastuksen herättämään biokemialliseen reaktioon, joka synnyttää tarpeen omistaa ihastuksen kohde.  Kyseinen tarve tuottaa sekä onnea että tuskaa kokijalleen, riippuen osin siitä, missä määrin hän saa kokemalleen tarpeelle vastakaikua.  Se voi myös tuottaa tuskaa niille, jotka eivät tarvetta koe, muun muassa mustasukkaisuusväkivallan muodossa.

Niin kreikkalaisten Afrodite kuin modernin viihteen rakkauskin syntyvät käytännössä kokonaan himosta.  Niiden mukaan rakkaus on moraalin tuolla puolen ja ihmiset ovat sen tahdottomia pelinappuloita.  Jokainen intohimon leimahdus on elämän tarkoitus ja rakkauden tieltä on kaikki raivattava.

Kuitenkin tämänmuotoinen määritelmä sanalle rakkaus on pohjimmiltaan täysin itsekäs, ja siihen nojaava suhde lähtee sanoista "minä haluan".  Kyseessä on omien tarpeiden täyttäminen ja oman edun tavoittelu, ja niin kutsutusti rakastetun hyvinvointi ja onnellisuus ovat tälle toissijaisia jos lainkaan merkityksellisiä.

Inverssi

Seuraava rakkauden määritelmä on melkein käänteismuoto edellisestä: sen mukaan rakkaus on epäitsekästä ja uhrautuvaista.  Nämä rakkauden kalvinistit näkevät toisen puolesta riutumisen, parhaassa tapauksessa itsensä kiduttamisen hengiltä toisten hyväksi, todellisen rakkauden ilmentymänä.  Kärjistetyimmässä muodossaan tämän käsityksen edustajien silmissä rakkaus lakkaa olemasta sitä välittömästi, kun rakkaudestaan kokee saavansa minkäänlaista mielihyvää.  Institutionalisoituna sitä edustavat kaikenlaiset avustusohjelmat, syrjintälainsäädännöt sun muut systeemit, jotka ovat olemassa pääasiallisesti turmellakseen kaikki tahot, jotka kykenee.

Kuitenkin herää kysymys siitä, minkä takia rakkauden kriteerin tulisi sulkea pois oma mielihyvä.  Se ei pysty tekemään niin edes itsetuhoaan glorifioivien keskuudessa, vaan he saavat marttyyrinviitastaan jonkinlaista perverssiä tyydytystä usein edes ajattelematta sitä, josko tahoille, joiden nimissä hän on itsensä uhraavinaan, on ihan oikeasti hyötyä siitä, että heille tärkeä taho kuluttaa itsensä loppuun varjellakseen näitä maailmalta.  Kyseinen rakkaudeksi kutsutun ilmiön tarkoitus on pyhittää harjoittajansa, ja kuten edellisessä, on niin kutsuttu rakkauden kohde vain oman tarpeen väline.

Nallekarhut

Kolmas ja gallupissani viimeinen rakkauden määritelmä oli se, mikä tekee onnelliseksi ja tuottaa turvallisuudentunnetta - välttämättä edellyttämättä kummempaa hullaantumista.  Edellisiä kappaleita tarkastelleet voivatkin tunnistaa tästä jo tutun kuvion: rakkaus on oman tarpeen täyttämistä käyttämällä toisia ihmisiä apuvälineinä.

Kaikissa näissä merkityksissä rakkaus määrittyy omaksi haluksi ja tarpeen täyttämiseksi.  Ne ovat suorassa sidoksissa biologiseen pariutumisviettiin ja samaistavat nämä kaksi käsitettä (ja kun puhutaan rakkaudesta muuta kuin kumppania kohtaan, keksitään uusia sanoja, kuten kreikkalaiset, joilla oli neljä eri sorttista rakkautta tarkoittavaa sanaa).  On toki ihan hyvä idea keksiä uusia sanoja merkitsemään erilaisia tunnetiloja, mutta en ole aivan varma siitä josko rakkauden voi typistää sellaiseksi.

Esitetyissä rakkauskäsityksissä on myös se ongelma, että vaikka kaikissa niistä on jokin ansio, tuottaa niistä minkä hyvänsä seuraaminen pidemmän päälle ongelmia sekä parisuhteessa että yhteiskunnallisesti - ne olisivat hyvä argumentti rakkausavioliittoa vastaan, ei sen puolesta.  Jos, kuten sanotaan, elämässä tärkeintä on rakkaus, on rakkauden oltava hyvä.

Kristillinen rakkaus

Rakkauden määritelmä, jonka kristityt tuntevat, on ehkä vähemmän määritelmä kuin sen kuvaus, mitä rakkaus ei ole.  Se löytyy ensimmäisen korinttolaiskirjeen kolmannestatoista luvusta, ja siteeraan sen tässä:
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.  Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Minä löydän kyseisistä sanoista rakkauden määritelmän, joka sisältää täydellisen hyvän tahdon rakkauden kohdetta kohtaan.  Se ei etsi rakastavan koettujen tarpeiden täyttymistä, eikä välttämättä rakastetunkaan, vaan sitä, mikä on tälle hyväksi.  Rakkaus siis ajaa kohteensa etua - tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö rakastavakin siitä hyötyisi.  Rakastavan hyöty on kuitenkin rakkauden sivutuote, ei itsetarkoitus.

Tällä rakkauden määritelmällä ymmärrämme myös, että näin ymmärrettynä on täysin soveliasta rakastaa sekä puolisoaan että lapsiaan, kuten myös ystäviään ja jopa vihollisiaan.  Kyseinen rakkaus kysyy toteutettuna eri tekoja näistä kutakin kohtaan, mutta kaikissa näistä pyritään tekemään hyvää.

On ymmärrettävää, että kristillinen rakkauden määritelmä ei kaikille maistu: se vaatii rakastavalta valtavasti (tosiasiallisesti kaiken) eikä lupaa varsinaisesti mitään vastineeksi.  Se on huono kauppa jokaiselle, joka punnitsee tehtyä työtä ja takaisin saamaansa jonkinlaisessa antamisen ja saamisen vaa'assa.  Kristillisessä merkityksessä ymmärretty rakkaus on myös uhkaava: kaikilla meistä on motiiveja ylläpitää valheellisia käsityksiä niin itsestä kuin muistakin, ja joista irti päästäminen tuottaisi melkoiset määrät tuskaa.  Kuitenkin: siinä, missä muut rakkauden määritelmät voivat tuhota ja orjuuttaa sekä kokijansa että kohteensa, tuhoaa kristillinen rakkaus muoto ainoastaan valheen (ja sen, mikä sille rakentuu), vapauttaen toteuttajansa sen ikeestä.

Sanovat, että Jumala on rakkaus.  Saattavat hyvinkin olla oikeassa.