Pages

Pahantahtoisesta konservatismista

Nimimerkki Tiedemies on useaan otteeseen kritisoinut konservatiiveiksi nimittämiään tahoja sellaisten aikojen haikailusta, jona ihmiset tekivät enemmän ja vakavampia rikoksia.  Ilmaus on kuitenkin sikäli hyvin epäreilu, että se antaa kuvan konservatiiveista antisosiaalisina hulluina eikä selitä millään tavoin sitä, minkä takia nämä näkisivät menneessä jotain ihailtavaa.  Jokainen normaali ihminen kuitenkin ymmärtää, että konservatiiviksi itsensä mieltävät ihmiset eivät pääsääntöisesti ole sosiopaatteja, joten näiden arvojen ajamiselle täytyy olla jokin muukin syy kuin nimimerkki Tiedemiehen mala fide esittämä olkiukko.

Konservatiiveja on arvosteltu ihmisten oman onnensa nojaan jättämisestä, ankaruudesta ja takertumisesta täysin merkityksettömiin asioihin, esimerkkinä yleensä voimakkaan kielteinen suhtautuminen itsetyydytykseen.  Kritiikki on siinä mielessä aiheellista, että ihmisellä, jolle yhteiskunta maksaa ylöspidon mukavuuksineen, ei tee rikoksia ainakaan materiaalisen puutteen takia.  Myös kerran elämässään kaidalta tieltä kompuroiva hyötyy (yhteiskunnan ohella) siitä, että yhteiskunta ei pistä tätä grilliin.  Vastaavasti nettipornoon totuttautunut runkkari ei todennäköisesti raiskaa ketään.

Näistä asioista huolimatta konservatiivit tapaavat vastustaa anteliasta sosiaaliturvaa, keveitä rangaistuksia ja sorsia runkkareita.  Miksi?

Siksi, että ne ruokkivat narsismia, lainkuuliaisten ihmisten passiivisuutta ja elämäntaparikollisten aktiivisuutta.  Kevyet rangaistukset eivät ole minkään tason pelote öykkäröimään taipuvaiselle ihmiselle, ja nämä haukat saavat nauttia elämästään täysin rinnoin kun lainkuuliaiset ihmiset on pehmennetty helpolla, ansiottomalla elämällä passiivisiksi ihmiskasveiksi, jotka eivät puutu mihinkään vääryyteen niin kauan kuin asia ei koske heitä (eivätkä silloinkaan muuten kuin virallisia teitä).  Tilaisuus tekee varkaan eikä nykylänsimaalaisessa yhteiskunnassa niitä puutu.

Kun rimanalituksesta tulee hyväksyttyä, yhä harvempi viitsii enää ylittää sitä.  Kyse ei ole siitä, että konservatiivit vihaisivat turvallisuutta tai toisia ihmisiä, vaan siitä, mikä on heille ja näille hyväksi.  Konservatiivisen näkemyksen mukaan sukupuutto on tragedia sekä yksilö- että yhteisötasolla, mistä syystä he haluavat yhteiskunnan tukevan elinvoimaisuuttaan, vaikka se ei olisikaan niin mukavaa kuin jokin muu elämäntapa.  Yhteiskunnan elinvoimaisuutta tuetaan vaatimalla sen jäseniltä paljon eli edellyttämällä ainakin oman painonsa kantamista niiltä, jotka siihen kykenevät.  Tämä ei tarkoita totalitarismia, jossa kaikki on tehtävä kuten käsketään tai tullaan tapetuksi, vaan sitä, että jos tissiä (sanan missään merkityksessä) tekee mieli, sitä on itse mentävä hakemaan.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita sosiaalidarwinismia, jossa vammaiset ja vanhukset tapetaan hyödyttöminä pois - yhteiskunnan turvaverkkoja ei ole syytä vetää pois niiltä, jotka niitä oikeasti tarvitsevat.

Konservatiivinen näkemys kertoo vain sen, että se, mitä kukin milloinkin haluaa, kuten helppo elämä nautintoineen, ja se, mikä on heille hyväksi, eivät ole välttämättä ollenkaan sama asia.  Kauniilla säällä kuka vain käy kippariksi, mutta vaikeuksista selviävät useammin ne, jotka sellaisia ovat joskus kohdanneet.  Helppoon elämään tottuneet eivät pistä tikkua ristiin silloinkaan, kun olisi tarve, vaan keksivät tekosyitä (joista yleisin lienee "kun eivät muutkaan").  Heitä kiinnostaa se, uskovatko he voivansa onnistua (helposti) - ei se, toimivatko he oikein.

Konservatiivisessa "utopiassa" ehkä tehtäisiin enemmän rikoksia materiaalisen puutteen vuoksi kuin nykyisin.  Siellä kuitenkin tehtäisiin vähemmän rikoksia huvin vuoksi kuin nykyään ja rikollinen elämäntapa olisi varsin lyhyt ja kuoppainen tie.  Se olisi yhteiskunta, jossa ihmiset olisivat keskenään enemmän tekemisissä ja joutuisivat ottamaan toisiaan enemmän huomioon kuin tänä päivänä.  Toisin kuin antikonservatiivien kauhukuvissa, se ei edellytä, vaadi eikä siihen edes sovi minkäänlainen pakottaminen valtion tai sen väkivaltakoneiston taholta.  Do or die ei edellytä sitä, että joku tulee ja tappaa (vaikka voi niinkin käydä) - yhteisöllä ei vain ole muita vaihtoehtoja.  Taho, joka ei kohtaa vaikeuksiaan, maalaa itsensä nurkkaan.  Ongelmien välttely ei ole niiden ratkaisu.

Tässä kirjoituksessa kuvaamassani mielessä muun muassa maahan muuttaneet muslimit* ovat sekularisoituneita länsimaalaisia paljon konservatiivisempaa väkeä ja tästä syystä paitsi demografinen myös juridinen kehitys ovat heidän puolellaan.  Passivoitu yhteiskunta ei pysty kilpailemaan muiden kanssa.  Memeettisessä mielessä yksilön mukavuuteen ja helppouteen tähtäävä, jäseniään passivoiva hyvinvointiyhteiskunta on luhistujameemipleksi: se ei kestä omaa painoaan, vaan sen väestökehitys muuttuu nokallaan seisovaksi pyramidiksi, se ei kykene puolustautumaan ulkoisia uhkia vastaan, eivätkä sen kulut kata menoja.  Se elää kuin viimeistä päivää, koska sillä ei ole tulevaisuutta.  Konservatiivisella elämäntavalla on - piti siitä tai ei.

Koska konservatismissa on kyse ennen kaikkea arvoista, on harva konservatiivi kieltämässä esimerkiksi pornoa tai ehdottamassa hallinnon vaikutusvallan lisäämistä suhteessa yksilöön.  Konservatismin ihanteessa kukin saa mitä tilaa, ja vaikka se ei käytännössä aina toteudukaan, tuottaa se vaihtoehtojaan parempia tuloksia.

*Maahan muuttaneet muslimit ovat tässä kirjoituksessa esimerkki sekulaareja länsimaalaisia konservatiivisemman meemipleksin edustajista, ei niinkään konservatismin malliesimerkkinä - sillä sitä se ei ole.  Kristillisten arvojen mukaan elävät ihmiset ovat ehkä konservatiivisin tuntemani ryhmä, vaikkeivät hekään inhimillisinä sen ihannetta tavoita.

Sotketaan toisten hiekkalaatikot

Olen tehnyt sellaisen kiintoisan havainnon, että ne ihmiset, jotka kaikkein kovimmin kritisoivat ydinperhemallia, kristinuskoa, kansallistunnetta ja vaikkapa aseenkantolupaa, ovat juuri niitä ihmisiä, jotka eivät ole olleet kyseisistä asioista osallisia.  He eivät tarkkaan ottaen tiedä mitä kritisoivat, vaan perustavat näkemyksensä puhtaasti kuulopuheen tai silkan fiiliksen varaan, ymmärtämättä, mitä niiden todellisuus on.

Minusta se näyttää aivan siltä, että kun omat rahkeet eivät johonkin riitä, täytyy tehdä parhaansa osoittaakseen, ettei riitä muillakaan.  Se on hyvin lapsellinen suhtautumistapa, koska melkeinpä minkä tahansa rikkominen on helppoa, rakentaminen sen sijaan kysyy sekä pitkäjänteisyyttä että tolkkua.  Nelivuotias voi hyvinkin olla sitä mieltä, että hänelle asetetut säännöt ovat huonoja ja rikkoa niitä, mutta yksikään nelivuotias ei kykene rakentamaan mielekästä sääntökokonaisuutta.

Kulttuurisia rakenteita ja instituutioita rikkomaan pyrkivien ihmisten yleisin selitys toiminnalleen on rehellinen kritiikki.  Heidän mielestään kaikkea saa ja pitää kritisoida ja epäilyn tulee olla arvo numero yksi.  Se, mitä heille ei koskaan tule mieleen epäillä, on, josko juuri sitä asiaa on aiheellista epäillä.  Epäilys itse on epäilyksen tuolla puolen.  Se ei kuitenkaan voi olla pohja millekään, vaan kelpaa pelkästään instituutioiden, arvojen ja kulttuurien hajottamiseen ja sekoittamiseen.  Se on täydellisen kelvoton väline minkään pystyttämiseen ja täytyy aina hylätä viimeistään siinä vaiheessa kun halutaan rakentaa jotain.

Mitään yhteisöä, joka todella uskoo arvoihinsa, ei voi demoralisoida tai destabilisoida.  Sitä, joka aina kyseenalaistaa omansa, ei edes tarvitse - se on jo kaoottinen ja moraaliton, eikä yhteisö ensinkään.