Pages

Valhe

Luin, kuten toisinaan tapaan tehdä, jo lähtökohtaisesti umpikujaan tuomittua keskustelua. Vastaan tuli lause: "Pohjimmiltaan ateistin ja uskovan ero on se, että ateisti ei palvo mitään ihmisen keksimää."

Niinkö?

Olen tavannut henkilökohtaisesti (tai verkon välityksellä) ateisteja, jotka palvovat mm. käsitystään yhdestä tai useammasta seuraavasta: kommunismi, edistys, demokratia, vapaus, Charles Darwin, Platon, tiede, ilmastonmuutosliike, Richard Dawkins, Christopher Hitchens, Pentti Linkola, ihmisjärki, agnostisismi, ateismi, materia, nautinnot, peilikuva, filosofia, psykologia, monikulttuurisuus.

Luonnollisesti on pidettävä mielessä, että nämä ateistit eivät todella palvo kyseisiä asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan mielikuviaan niistä. Tässä suhteessa he tuskin eroavat mitenkään jumalten palvojista.

Kun otetaan huomioon, että alussa esitetty ja mielestäni törkeän valheellinen lause tuli ainakin viittä edellämainittua palvovan (ja fanaatikon raivolla puolustavan) ateistin suusta, joten saattaa olla, että hän ja minä tulkitsemme palvomisen hivenen eri tavalla. Ehkä hänen mielestään jumaluudet ovat palvomisen ainoa mahdollinen kohde - tällöin hän on oikeassa, mutta samalla valtaosa konteksteista, joissa olen sanan nähnyt, muuttuvat vääriksi. Jos puolestaan tarkoitetaan vaikkapa totaalista asialle omistautumista ja kaiken siitä poikkeavan aktiivista vastustamista, alan jo olla vahvemmilla vesillä.

Minä en pysty ymmärtämään mitä päänupin sisäistä eroa on vaikkapa Jumalan palvonnalla verrattuna johonkin ilmastonmuutospalvontaan. Molempien asettamia dogmeja pyritään seuraamaan ja asiaa ajamaan, molempia puolustetaan tarpeelliseksi katsotuin tavoin ja keinoin ulkoisilta vihollisilta, molemmat ovat palvojan elämän tärkeimpiä asioita ja niin edelleen.

Minusta näyttää siltä, että hyvin harva ateistiksi itseään kutsuva on ihminen, joka ei palvo mitään ihmisen keksimää - päinvastoin: sille, montako ihmisen keksimää asiaa ateisti voi palvoa, ei näy olevan mitään rajaa eikä määrää. Sen sijaan vain uskova ihminen voi palvoa jotain, mitä ei tiedä varmasti ihmisen keksimäksi.

On tietty niitäkin ateisteja, joita eivät uskomiset ja palvonnan kohteet kiinnosta. Heitä ei löydä keskustelemasta uskonnoista.

Kumma juttu

Olen tässä sivusilmällä seurannut erästä keskustelua, ja pistänyt siinä merkille kummastuttavan ilmiön erään keskustelijan kohdalla.  Tarkemmin ajatellen kyseinen ilmiö ei ole mitenkään harvinainen, vaan ilmenee lähestulkoon kaikissa keskusteluissa, jotka eivät etene mihinkään.  Se johtaa olkiukkoja vastaan painiskeluun ja vähintään yhden osapuolen tuskastumiseen siihen, että toinen ei vaikuta millään muotoa hahmottavan sanottua.

Ilmiö on se, että keskustelija pystyy näkemään omassa kannassaan myös vähän joustoa ja harmaan sävyjä, mutta ei pysty mitenkään kuvittelemaan kenenkään omastaan eriävän näkemyksen olevan mitään muuta kuin sataprosenttisen joustamaton ja ehdoton.  Tällä tavoin keskustelevan ihmisen kanssa yritys saavuttaa yhteisymmärrys on niin vaikeaa ja tuskaista, että yleensä ottaen taitaa olla parempi idea jättää sikseen kuin yrittää vääntää samaa asiaa kymmeniä kertoja rautalangasta.

Se minua erikseen kummastuttaa, että tällaista "vastapuoleni on ehdoton ja joustamaton fundamentalistirobotti" -olkiukkoa vastaan painiskelevan ihmisen tunnistaa kaikkein helpoiten siitä, että hän itse kokee ja kertoo olevansa joustava ja kohtuullinen (muiden kokemus samasta henkilöstä ei vastaa yleensä tätä kuvaa).  Lieneekö kyseessä jokin projektio, jonka mukaan asiasta eri mieltä itsen kanssa olevan on pakko olla jonkinlainen peilikuva omasta kohtuullisuudesta eli kohtuuton jäärä.

Sitten taas herää kysymys, missä määrin on "kohtuullista" ja kykyä nähdä harmaan sävyjä on pitää kaikkia muita kohtuuttomina jäärinä.  Minusta vaikuttaa siltä, niiden ihmisten, joiden täytyy erikseen kertoa olevansa jonkinlaisia, kuten vaikkapa kohtuullisia, rentoja, suvaitsevaisia ja kohteliaita, ovat kaikkea muuta paitsi sitä.

Ominaisuus, joka on kaikille ilmeistä, ei ole ominaisuus, jota tarvitsee erikseen mainostaa.

Linkit ratsastavat jälleen

Taas olen onnistunut löytämään erinomaisen luettavaa materiaalia, jota en millään malta jättää linkkaamatta:

Suomeksi
Jaska Brown: Ehdoton EI negatiivisuudelle
Middlebeercommando: Elämän tosiasioita, osa 1.
Takkirauta: Kun meritokratia muuttuu kroniokratiaksi
Pauli Vahtera: Vahva vastaus yhteiskunnalta suvaitsemattomille

Englanniksi
Aretae: Taboo: Violence
Citizen Renegade: Is It Time To Rethink Democracy?
Martin Regnen: Diversity or deception?
The Spearhead: Women: Civilization's Center of Gravity, End Game - The Beginning
Vox Day: Why scientific evidence is less valid in law, Science vs. religion: a bet

Pyhät sukupuoliroolit

Kaikki varmaankin tietävät, että sukupuoli itsessään ei ole mikään ansio.  Miehet biologisena sukupuolena eivät ole mitenkään erityisen ihailtavia, hyviä tai tuottavia, kuten eivät naisetkaan.  Vailla kummempaa suuntaa elämälleen he ovat lähinnä kuluttajia, jotka elävät toteuttaakseen mielihalujaan.  Sellaisten ihmisten elämisen tulokset tapaavat olla niihin johtaneiden valintojen näköisiä: lyhytnäköisiä, itsekeskeisiä ja onttoja.  Niille on kuitenkin vaihtoehto, joka on niin valtavan paljon vaihtoehtojaan parempi, että se on edelleen pyhä jokaisessa elinvoimaisessa yhteiskunnassa.

Kyseinen vaihtoehto kulkee nimellä avioliitto.  Sen puitteissa mies ottaa isän ja nainen äidin roolin, ja nämä puolestaan ovat ainoa tapa synnyttää ja kasvattaa uutta elämää, joka jää elämään heidän kuoltuaan.  Yhteiskunnalla on täysi syy nostaa tämä parisuhde- ja perhemuoto yli kaikkien muiden, sillä se tuottaa kaikista vaihtoehdoista kaikkein parhaat tulokset.

Ottaessaan vastaan isän roolin mies luopuu itselleen ja haluilleen elämisestä, asettaen sekä vaimonsa että lastensa edun omansa edelle.  Isän rooli avioliitossa antaa miehelle motiivin tehdä tämä, sillä se pyrkii varmistamaan, että hän saa seksiä, hänen lapsensa ovat hänen omiaan, ja että hän saa myös kasvattaa näitä.  Ilman avioliittoa lapset ovat yhteiskunnassa käytännössä naisen omaisuutta eikä isällä ole näihin mitään oikeuksia.  Se kuitenkin kysyy paljon: mies joutuu opettelemaan johtajuutta, vastuunkantoa, impulssiensa hallitsemista ja uhrautuvaisuutta.

Ottaessaan vastaan äidin roolin nainen luopuu itselleen ja haluilleen elämisestä, asettaen sekä miehensä että lastensa edun omansa edelle.  Äidin rooli avioliitossa antaa naiselle sekä miehen taloudelliset resurssit että suojelijan, tukipilarin ja kasvatuskumppanin.  Ilman avioliittoa nainen on lapsineen yksin, turvaton ja jos ei nyt suoranaisessa resurssien puutteessa niin ainakin niillä rajoilla.  Se kuitenkin kysyy paljon: nainen joutuu opettelemaan huolehtivaisuutta, vaatimattomuutta, itsestään huolehtimista ja avuliaisuutta.

Perinteinen avioliittoinstituutio minimoi ilman jäävien ja vailla suuntaa olevien miesten määrän yhteiskunnassa.  Tämä tarkoittaa käytännössä valtavasti turvallisempaa, vakaampaa ja vauraampaa yhteiskuntaa kuin vaihtoehtonsa.  Instituutiosta eniten hyötyvä sukupuoli on mies, vaikkei nainenkaan kasvatusvastuun jakajansa, lisääntyvän turvallisuutensa ja vaurautensa ansiosta pakkaselle jää.

Olen kuitenkin puhunut pelkästään aikuisista, ja kaikkein suurimman hyödyn sekä miehen että naisen uhrauksesta, omaksuessaan sukupuoliroolit, jotka avioliitto pyhittää, saavat heidän lapsensa.  Ehjien ja toisiaan täydentävien sukupuoliroolien omaksuminen turvallisessa ydinperheessä antaa lapsille erinomaiset eväät elämään ja maksimoi yhteiskunnan sosiaalisesti toimivan aineksen määrän minimoiden antisosiaalisen.

Myös yhteiskunnan voi huoletta lukea suurimpiin hyötyjiin, sillä ilman äitien ja isien biologista panosta se ei jatku fyysisesti eikä ilman heidän sosiaalista panostaan kulttuurisesti.  Avioliitto on miehen ja naisen liitto, sillä vain mies ja nainen voivat olla äiti ja isä, eikä sitä voi millään sukupuoli- tai lukumääräneutraaliuksilla korvata.  Se ansaitsee erityisaseman, koska länsimaalainen yhteiskunta ja kulttuuri on sille kaiken velkaa.

Kaikki elinvoimaiset uskonnot pyhittävät sukupuoliroolit ja tuottavat elinvoimaisen yhteiskunnan, mutta hyvin harvassa näistä kyseessä on valinta, mistä syystä yhteiskunnan jäsenet eivät ole vapaita rakentamaan mitään uutta.  Rakkaus on mahdollista vain silloin, kun avioliiton pyhittämät roolit otetaan vastaan vapaasta tahdosta.  Hyvettä ei voi pakottaa.

Pahuus ja ateismi

Kuinka ateisti määrittelee pahuuden?  Minä en tiedä sanoa.  Se, mitä ajattelin noista asioista ollessani itse ateisti, oli melko pitkälle "pahuus on subjektiivista", mistä suoraan seuraa, ettei sitä ole olemassa.  Ja jos eroa hyvän ja pahan välille ei tehdä, moraalia (eli oikein käyttäytymisen standardia) on mahdotonta rakentaa.

Lyhyitä mietelmiä

Tässä postauksessa on pieniä ajatelmia, ja päivittelen sitä aina kun inspiraatio iskee.  Muutaman näistä ajatelmista löytää muualtakin, mutta valtaosan on tuottanut oma ajukoppani.  Kuten käytetystä kielestä toisinaan pistää merkille, kaikki eivät ole kovin tuoreita.

1. Joskus on parempi hyväksyä ettei voi ymmärtää kuin koettaa ymmärtää.

2. Valtiollisiin ja kunnallisiin virkoihin työllistyminen on kupla, ei vaurauden synnyttämistä.

3. Toteuttavan työn ulkoistaminen rampauttaa yhteiskunnan ja tekee siitä yksipuolisesti riippuvaisen.

4. Jos haluaa välttää yksinäisen elämän, todellinen rehellisyys asuu tänä maailmanaikana nimimerkin takana.

5. Yksi naisten emansipaation tuloksista on se, että naiset ovat veloissa kaksi kertaa niin usein kuin miehet.

6. Terve sielu asuu vain terveessä kehossa.

7. Moraali on käytännössä laajennettu itsesuojeluvaisto.

8. Feministit tai Gandhi eivät olisi voittaneet Hitleriä.

9. Jos kiinnostaa, miltä näyttää oikeasti toimiva monikulttuurinen yhteiskunta, katso Singaporea - vähempi voima ei riitä.

10. Nykylänsimaalainen kasvaa kyllä isoksi, mutta ei aikuiseksi.

11. Vihainen ihminen kertoo ennen kaikkea niistä piirteistä, joita inhoaa itsessään.

12. Ihminen, joka vihaa aseita, vihaa miehen miehisyyttä.

13. Ihminen, joka vihaa kotiäitejä, vihaa naisen naisellisuutta.

14. Lähestulkoon kaikki filosofia on lähtöisin elämää vihaavien introverttien hirviöiden kynästä.  Viisaat filosofit tunnetaan muustakin.

15. Demokratia on paska idea maassa, jossa ihminen pysyy hengissä vastuuttomasta elämisestä huolimatta.

16. Veteraanit tapaavat olla kaikista ihmisistä täysjärkisimpiä. Todellisuus pesee heistä haihattelut ja kestämättömät ideat ulos.

17. Rauhan tavoittelu konflikteja välttelemällä johtaa alistumiseen pahimmalle mahdolliselle öykkärille.

18. Puhuminen on hyödyllinen viihteen ja ymmärryksen väline. Silloin kun sitä ei käytetä tähän, se on itsekeskeisyyden välikappale.

19. Liberaaleiksi itseään kutsuvat ihmiset sietävät kaikkein huonoiten sitä, että kaikki eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan.

20. Jos sanottu ei mene kerrasta perille, on epätodennäköistä, että se menisi selityksen jälkeenkään.

21. Maailmansodat olivat uskomaton tragedia - niiden perintönä länsimaalaisen miehen suojeluvietistä tehtiin vihollinen.

22. Alituisen peiliin katsomisen sijaan olisi suotavaa, että ihmiset päästäisivät narsismistaan irti ja tuijottaisivat edes hetken jotain muuta kuin omaa napaansa.

23. Hyvyys on sitä, että pitää huolta ensiksi itsestään ja sitten mahdollisuuksien mukaan muista. Jos ensimmäinen ehto ei täyty, ei voi täyttyä toinenkaan.

24. Uskonnonvastaisuus on maailman huonoin uskonto.

25. Vaarallisimpia uskovaisia ovat ne, jotka kuvittelevat, ettei heidän uskonnossaan ole kyse uskonnosta.

26. Älykkyys ja hyvyys eivät ole sama asia - jälkimmäinen on aina ensimmäistä arvokkaampaa.

27. Jos jonkun mielestä yksi antisosiaalisen käyttäytymisen muoto on hyvä asia, on täysi syy olettaa, että vastaavanlaisia edistyksellisiä ideoita löytyy häneltä lisää.

28. Valtion tehtävä on suojata ihmisten oikeuksia - ei viedä niitä.

29. Kun kysyy neuvoa, kannattaa ottaa vaari siltä, joka antaa vähiten huonon neuvon, ja jättää omaan arvoonsa se, joka antaa parhaan.

30. Valta on välttämätön paha - sitä ei voi käyttää hyväntekoon.

31. Voima tarkoittaa hallitsemista - heikkous alistumista.

32. Väkivallan demonisointi jakoi miehet kahteen ryhmään: niitä, jotka eivät ole valmiita käyttämään sitä, ja niitä, jotka eivät välitä oikeasta ja väärästä.

33. Asiat, joita ihminen rakastaa, määrittelevät hänet.

34. Kun kansalaisilla ei ole oikeutta kantaa asetta ja puolustaa oikeuksiaan, mikään ei estä valtaapitäviä tahoja tekemästä ihan mitä sattuu huvittamaan.

35. Uskovan ihmisen moraalin määrittäjä on hänen Jumalansa. Ihmisellä vailla uskoa ei ole myöskään moraalia.

36. Kun mies ja nainen väittelevät, kyse ei ole väittelystä, vaan siitä, että mies vastailee kysymyksiin.

37. Jos ihminen antaa vastuun itsestään jollekulle toiselle taholle, kyseinen ihminen asettuu tämän tahon mielivallan alle.

38. Jos haluaa onnistua jossakin asiassa, on syytä ottaa oppia niiltä ihmisiltä, jotka ovat jo onnistuneet siinä, ja välttää niiden neuvoja, jotka vihaavat heitä.

39. Sellaisen ihmisen, joka kuvittelee tietävänsä muiden ajatukset näitä paremmin, kanssa ei voi keskustella.

40. Tosiasioiden kieltäminen kääntää ne automaattisesti kieltäjäänsä vastaan.

41. Perverssi on mieli, joka tosissaan uskoo pyrkimyksen tuhota olevan parempi kuin pyrkimyksen rakentaa.

42. Absoluuttinen totuus on Jumala, mistä syystä relatiivinen "totuus" on Saatana.

43. Individualistisessa yhteiskunnassa, joka on hylännyt suvun, (kylä)yhteisön ja kirkon auktoriteetin, kukaan tai mikään ei hidasta teknologista edistystä - eikä hidasta pikkuhitlereitäkään.

44. Lyhytnäköisesti toimiminen on siitä ilkeää, että sille on aina tunnemotiivi - pitkäjänteiselle (eli järkevälle) toiminnalle tarvitaan siitä sinänsä irrallinen emotionaalinen assosiaatio.

45. Rationalisointi on kuin ruumiinavaus - tee se jollekin elävälle asialle, ja se kuolee, vaikka tietäisitkin siitä materiaalisesti sen jälkeen enemmän. Sitä, mitä ruumiinavauksella tuhosit, et saa takaisin.

46. Kun ihastuu menetelmään, unohtaa sen käyttötarkoituksen.

47. Ihmisellä vailla esikuvaa ei ole motivaatiota epäitsekkääseen toimintaan.

48. Millään, minkä eteen ihminen ei ole uhrannut mitään, ei ole hänelle arvoa.

49. Hyvän tekeminen on aina henkilökohtainen teko - sitä ei voi institutionalisoida. Jos ihminen ei voi toimia väärin, hän ei tiedä mikä on oikein.

50. Ihminen ei ole itsessään hyvä eikä paha, mutta ei voi myöskään olla niiden tuolla puolen.

51. Humanismi tarkoittaa abstraktin ihmisyyden nostamista konkreettisesti olemassa olevien ihmisten yläpuolelle.

52. On yksi asia rikkoa periaatteitaan ja aivan toinen kieltää niiden olemassaolo.

53. Media vääristää maailmankuvaa: alamme välittää niiden ihmisten mielipiteistä, joita emme koskaan tapaa, niiden ihmisten kustannuksella, joiden kanssa elämme.

54. Yhdet meistä määrittelevät tekoja vääriksi, toiset tekojen sijaan ihmisiä.  Loput eivät välitä.

55. Tieteellisen elämänkatsomuksen pahin vika on siinä, että siihen tukeutuva kykenee epäilemään sekä tunteitaan että aistejaan, mutta pitää järkeään erehtymättömänä.

56. Ihminen ei tule kristityksi lukemalla Raamattua vaan toimimalla sen mukaan.

57. Kirjailijat tapaavat olla parempia yhteiskuntafilosofeja kuin tieteilijät - he sentään yrittävät luoda skenaarion maailmasta, jonka visioivat.

58. Se, joka ei todella usko voivansa rangaista, ei myöskään pysty armahtamaan.

59. Ihminen ei voi ulkoistaa henkilökohtaista vastuutaan valinnoistaan aatteelle, uskonnolle eikä muille.

60. Helpoin tapa tulla ihmisten kanssa toimeen on hyväksyä heidät sellaisena kuin he ovat. Vaatimusten esittäminen on helpoin tapa suututtaa heidät.


61. Viisas ihminen käyttää valtaa vain kun on pakko.  Typerä ja ahkera käyttää sitä aina kun keksii tekosyyn.  Typerä ja laiska ei käytä sitä.


62.  Herrasmiehen tai ladyn ei tarvitse nimittää itseään sellaiseksi, sillä se on kaikille itsestään selvää.  Hän, joka antaa itse itselleen kyseisen nimityksen, ei saa sitä keneltäkään muulta.


63.  Kääpiö, joka ei suostu seisomaan jättiläisten olkapäillä, ei näe kuin sen, mitä muutkin kääpiöt näkevät.

64.  Vain uskova ihminen voi palvoa jotain, mitä ei tiedä varmasti ihmisen keksimäksi.

65.  Totuus tarkoittaa mitä tahansa asiaa, joka tekee tulevaisuudesta vähemmän yllättävän.

66.  Puolueellisen kanssa on yleensä mahdollista tulla toimeen, mutta puolueettomaksi tekeytyvän kanssa ei.


67.  Ilman luottamusta kommunikaatio ei voi onnistua.

68.  Vapaa ja avoin kaikelle ovat kaksi eri asiaa.  Jälkimmäinen on orja, eikä voi tehdä yhtäkään valintaa.

69.  Ihmiset, jotka haluavat kyseenalaistaa kaiken, eivät ymmärrä mitä eroa on mielekkäällä ja mielettömällä kysymyksellä.

70.  Joka kerta, kun ihminen vetoaa satunnaisuuteen, hän nojaa uskontonsa jumalkäsitteeseen. 

71.  Baabelin torni oli ensimmäinen kerta, kun ihmiset kokeilivat monikulttuurista, "teoriassa toimivaa", ideologiaa.

72.  Ateisti muistaa kyllä kysyä uskovaiselta minkä tarpeen tämän usko täyttää, mutta unohtaa kysyä itseltään, minkä tarpeen hänen ateisminsa täyttää. 

73.  Tänä päivänä edistys on komparatiivimuoto asiasta, jonka superlatiivi on tuntematon.  Sillä ei siis ole suuntaa.

74.  Ateisti uskoo itsellään olevan faktojen monopolin, kristitty puolestaan uskoo sen olevan Jumalalla.  Historia on osoittanut toisen näistä osapuolista olleen käsityksessään väärässä lukemattomia kertoja - toista ei koskaan.

75.  Kaverinsa ihminen voi kyllä valita, mutta ystäviä ei valitse enempää kuin perhettä, johon syntyy.  Ystävyys valitsee ihmisen, ei toisinpäin.

76.  On aina parempi, että ihmisen palvoma jumala on taivaissa kuin maan päällä - paitsi jos se todella on Jumala.

77.  Totuus vääntyy valheeksi, jota vastaan hyökätä, helpoiten lisäämällä siihen sanat "aina" tai "kaikki". 

78.  Moraalirelativismi tarkoittaa käytännössä lupaa alittaa kaikki rimat.

79.  Koska hyvettä ei voi pakottaa, jokainen sitä yrittävä pelaa niiden pussiin, jotka haluavat menestyä toisten paheiden kustannuksella. 

80.  Ihmisellä, joka uskoo olevansa oma esikuvansa, ei ole mitään syytä pyrkiä parempaan.

81.  On vaikea löytää ateistia, joka ei ääneen hekumoisi ajatuksella maailmasta ilman kristinuskoa, mutta vielä vaikeampi on löytää kristitty, joka ääneen hekumoisi ajatuksella ilman ateismia. 

82.  Kukaan rakastava ei pidä elämää tragediana.

83.  Kansanedustajan laatu on helppo päätellä siitä, ottaako hän edustaakseen kansaa valtiolle vai valtiota kansalle.

84.  Toisin kuin yleensä luullaan, might makes right ei pidä paikkaansa.  Sen sijaan right makes might on hyvinkin totta.

85.  "Minulle kuuluu" -mentaliteetti ei kasvata luonnetta tai hyvinvointia.  Se kasvattaa kaunaa.

86. Hyviä tekoja ovat ne, jotka tukevat ja tuottavat elämää, joka vastaavasti pystyy samaan. Pahoja tekoja ovat puolestaan ne, jotka kuluttavat tai tuhoavat sitä.

87. Ihminen ei voi tuntea kiusausta tehdä hyvää.

88. Totuuden voi sanoa suoraan. Valheen saa näyttämään todelta vasta kun se esitetään tarpeeksi vaikeaselkoisesti.

89. Ovimatto on ihminen, joka tekee vaikka loputtomasti tarpeettomia asioita voidakseen selittää pois sen, ettei uskalla tehdä tarpeellisia.

90.  Oleellisempaa kuin se, mistä vapautuu, on se, mihin vapautuu.

91.  Kaikki, minkä voi, kannattaa ilmaista kohteliaasti.  Jos kertoo asiansa härskisti, kaikki huomaavat härskiyden vaan eivät asiaa.

92.  Maahanmuuttajat eivät hingu länsimaihin demokratian saati liberalismin takia.  He tulevat sinne mistä saavat eniten rahaa suhteessa sen eteen nähtyyn vaivaan, ja tässä mielessä tyhjästä nyhjäisyä on vaikea voittaa.

93.  Yhteiskunnassa, jossa aseenkanto on kiellettyä, on aseita ainoastaan niillä tahoilla, joilta ne kieltämällä haluttiin pois.

94.  Vakaa aikomus tehdä jotain ja työpanoksen antaminen sen toteuttamiseen ovat kaksi eri asiaa.

95.  Siinä, missä murhaaja murhaa yhden ihmisen, murhaa itsemurhan tekijä koko maailman - mukaanlukien jokaisen, joka hänestä välittää.

96.  Raa'asti yleistäen maskuliininen kommunikaatio pyrkii välittämään informaatiota, feminiininen puolestaan asenteita.

97.  Mitä suuremmalla tunteella jokin taho esitettyyn kritiikkiin puuttuu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseinen taho tietää kritiikin olevan totta.

98.  Sosiaalidemokratia rakentuu sen uskon varaan, että ihminen lakkaa tekemästä virheitä, jos hän ei kärsi niiden seurauksia.

99.  Ihminen, joka ei kykene huolehtimaan itsestään, on eri asia kuin ihminen, joka ei viitsi huolehtia itsestään.

100.  Todellisen filosofian erottaa älyllisestä käärmeöljystä selvittämällä, josko sen alkuunpanija eli kuten opetti.

101.  Hyökkäystä ei torjuta uskottelemalla itselleen, ettei olla hyökkäyksen kohteena.

102.  Homovastaisuudesta toista ihmistä syyttävä taho, joka vihjailee myös syyttämänsä tahon olevan itsekin homo, paljastaa vihjailullaan oman asenteensa homoseksuaaleja kohtaan.

103. Taho, joka puhuu virheen tai vääryyden tehneistä meistä, ei lue itseään kyseiseen joukkoon, vaan koettaa valheella voittaa kuulijoidensa luottamuksen.

104. Jos maahan muuttavien ihmisten määrä ylittää määrän, jonka maassa jo asuvat haluavat sinne muutettavan, on kyseessä invaasio riippumatta siitä, ovatko maahantulijat aseistettuja vai eivät.

105. Mitä enemmän valtiolla on valtaa, sitä suurempi syy ihmisillä on tapella keskenään siitä, kuka päättää kenen hyväksi sitä käytetään.  Tämä heikentää yhteiskunnan koheesiota.

106. Naisellista kommunikaatiota ymmärtää huomattavasti helpommin, jos tämän lauseisiin lisää sanat "tällä hetkellä".

107. Harva kristinuskoa vihaava kykenee tunnustamaan, saati edes havaitsemaan, antipatiansa sitä kohtaan.

108. Voima + totuus = rakkaus.

109.  Patriarkat kunnioittavat ja vaalivat naisellisia hyveitä.  Matriarkat pyrkivät lakkauttamaan maskuliiniset hyveet.

110.  On aina syytä olla varuillaan niiden suhteen, jotka kutsuvat itseään realisteiksi.  Ideologisesti tunnustuksellisiin tahoihin voi luottaa siinä mielessä, että he kyllä kannattavat mitä sanovat kannattavansa.  Realistiksi itseään kutsuva ja "ideologiat hylkäävä" voi olla aivan mitä tahansa.

111.  Jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, on vika teoriassa.

112.  Maailma on luotu meitä varten, mutta meitä ei ole luotu maailmaa varten.

113.  Kun vähemmistön toiveista tehdään imperatiivi, tarkoittaa se enemmistön niskaan pissimistä.

114.  Pelko on harvoin, jos koskaan, motiivi oikein toimimiselle.

115. Se, että kutsuu feministiä naiseuden puolestapuhujaksi, on kuin nimittäisi kannibaalia filantroopiksi.

116. Tämän päivän ihminen pyytää kyllä vahinkoa anteeksi, mutta ei koskaan tekoja, joita olisi oikeasti syytä pyytää anteeksi.

Objektiivisuusharha

Jaan pari ajatusta viime aikoina seuraamieni uskontoja ja uskonnottomuutta käsitelleiden keskustelujen pohjalta, ja ne käsittelevät seuraavaa huomiota:  Valtavan monella nykyiseen kantaansa tulleella on kokemusta myös toisenlaisesta elämänkatsomuksesta, joka on tyypillisesti hylätty viimeistään teininä, ja jotka uskovat sitten voivansa käsitellä taakseen jättämäänsä objektiivisesti.  Samaan uskomukseen syyllistyn minä, useinkin.

Jos ihminen tekee sen työn, että hän opettelee uuden maailmankatsomuksen, hän on ensinnäkin kokenut siihenastisen maailmankuvansa kelvottomaksi ja siksi hylättäväksi.  Vaikka miten yrittäisi, asenne sitä kohtaan, minkä on hylännyt, ei ole neutraali, vaan se, mikä on hylätty, halutaan myös nähdä sellaisena, että hylkäys on oikeutettua, että se on tehty oikeista syistä.  Kaikki se työ opetella katsomaan maailmaa uusin silmin ei saa olla virhe.  Se on uuden näkökulman omaksuneen ihmisen ylpeyttä ja selittää sen, minkä takia fanaattisimmat jonkun näkemyksen vastustajat ovat nimenomaan käännynnäisiä siitä porukasta.

Don Colacho sanoo:
"The unbeliever is dumbfounded that his arguments do not alarm the Catholic, forgetting that the Catholic is a vanquished unbeliever.
His objections are the foundations of our faith."

Ja ihan hyvin sanookin.  Ongelmana tuossa on se, että se pätee sekä uskoon tulleisiin että sen hylänneisiin.  Molemmat uskovat vakaasti olevansa oikeassa ja argumentointiin aiheesta ryhtyminen on nimenomaan ylpeyttä uudesta omaksi koetusta ja sen uskon aktiivinen tunnustus.  He eivät todista maailmankuviaan verratessaan niinkään vastapuolensa heikkoutta kuin oman uskonsa vahvuutta - joka ei sekään erityisen vahva ole silloin, kun sitä tarvitsee erikseen todistella.

Ongelmana näissä ylpeyden motivoimissa kommenteissa, argumenteissa ja niin kutsutuissa keskusteluissa, on se, että ylpeyden motivoima ihminen ei voi tunnustaa minkäänlaista virheen mahdollisuutta näkemyksissään, niiden perusteluissa, eikä myöskään suhtautua mihinkään neutraalisti tai huumorilla.  Ylpeyden puolustaminen on sydämen asia, aina.  Tästä syystä näkemykset, jotka edustavat tai tukevat sitä, mikä assosioidaan hylättyyn, voidaan lukea vain mala fide.  "Hei, minä suhtaudun siihen, minkä olen hylännyt, positiivisesti", on aina suurin valhe, esitti sen sitten itselleen tai muille.  Kielenkäyttö tahoon, joka assosioidaan hylättyyn, on aina joko alentuvaa tai sitten avoimen halveksuvaa.

Keskustelu, joka ei tähtää yhteisymmärrykseen, eli tapahdu tilanteessa, jossa sen yksikään osapuoli ei ole suorassa oppositiossa muiden näkemysten kanssa, ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin konfliktiin.  Se ei ratkea rationaalisin argumentein, koska ylpeydellä ei ole mitään tekemistä rationaalisten argumenttien kanssa - ne ovat vain väline rationalisoida ylpeys.  Huijata itsensä luulemaan sitä muuksi kuin se on.

Tässä lienee se syy, minkä takia minä tunnen oloni vaivautuneeksi joka kerran, kun päädyn selittämään jo kertaalleen esittämääni ja perustelemaani näkemystä: joko se on luettu päin helvettiä tai sitten siinä on räikeä virhe.  Jälkimmäisessä tapauksessa on opittavaa, ensimmäisessä koen valtavan houkutuksen jäädä selittämään, minkä takia sanoistani (useammin pikemminkin niistä huolimatta, minusta näyttäisi) vedetty tulkinta on virheellinen.  Vaikka järkevästi ajatellen jälkimmäisen pitäisi voida tuottaa tulosta, se ei ole koskaan sitä tehnyt - edellä mainitusta syystä.

Minä en ole neutraali ateismin suhteen, koska olen hylännyt sen.  Minä en ole neutraali myöskään kristinuskon suhteen, koska sen omaksuneena ja siihen kääntyneenä minulla on voimakas motiivi tulkita sitä tavalla, jolla siinä on jotain järkeä.  Vastaavasti myöskään ihmiset, jotka ovat tuossa mielessä peilikuviani, eivät ole neutraaleja kummankaan asian suhteen.  Itse asiassa neutraali kyseisissä kysymyksissä voi olla vain siinä tapauksessa, etteivät ne kiinnosta tippaakaan, eikä silloin osallistu keskusteluihin niistä.  Koska näiden keskenään voimakkaassa oppositiossa olevien näkemysten käsittelystä ei keskustelemalla voi päästä mihinkään lopulliseen lopputulokseen - siitä huolimatta, että niin kauan kuin on ollut uskontoja, on yritetty - on hedelmällisin tapa toimia tulla autuaaksi uskossaan, toteuttaa sitä ja antaa todellisuuden näyttää tulosten muodossa kuka oli oikeassa.

Asiat, joita tässä kirjoituksessa tuon esiin, ovat minusta raivostuttavia, mutta eivät silti yhtään vähempää tosia.  Pitkä ja raskas on tie helvetistä valoon, enkä usko hetkeäkään, että hurskaaksi ja hyväksi ihmiseksi voisi tulla ilman valtavaa määrää töitä sen eteen.  Samalla tavalla kuin ritari ei aloita tarinaa kohdasta, jossa on tappanut lohikäärmeen, ei ihminenkään aloita elämäänsä valmiiksi viisaana.  Matkalla siihen on valtavasti esteitä, eikä järkeilyynsä tukeutuvan ylpeyden demoni ole suinkaan niistä pienimpiä.  Sorrun ylpeyteeni matkani varrella, kuten olen tähänkin asti tehnyt, varmasti vielä monta kertaa, mutta en ainakaan erehdy pitämään sitä merkkinä hyveellisyydestäni.

Niinkin tuli joskus tehtyä.

Ajatuksia helvetistä

Tuli vastaan mielipide kristillisen helvetin luonteesta.  Esitettiin näkemys, jossa kristillisen helvetin luonne ja täten myös Jumalan, on kostonhimoinen, koska se on ikuinen, siinä, missä rikos hetkellinen.  Näkemystä ei esittänyt kristitty, mikä ei liene kenellekään yllätys.  Maailmankatsomukselliset erot tekevät asiasta keskustelemisesta vähemmän mielekästä, joten pohdin asiaa yksinäni.

Ensin on otettava huomioon, että jos helvetti on immateriaalinen tila, se on väistämättä ikuinen, koska se on ajan tuolla puolen.  Aika on materian ominaisuus, ja jos sielu ei ole materiaa, kuolemanjälkeinen tila on pysyvä - tai näin asia on ainakin tämänhetkisen inhimillisen ymmärryksen mukaan.  Sitten taas, jos kuoleman jälkeen ihmisellä on keho, on olemassa myös aika.  Minä en ole ihan varma ovatko kaikki käsitykset kristillisen helvetin luonteesta ikuisia.  Itse spekuloin, että rakkauden ja armon Jumala ei välttämättä heivaisi ikuiseen rangaistukseen ketään, joka oppisi katumaan.  Sen sijaan voin kuvitella, että ikuisesti ylpeä ja syntejään katumaton myös kärsisi oman valintansa seurauksia ikuisesti jos niin päättäisi.  Pidän aika persoonallisena näkemystä, jonka mukaan tällaisessa skenaariossa kyse olisi Jumalan kovapäisyydestä ja -sydämisyydestä.  Itse osansa tietoisesti valinnut uhri ei voi syyttää toisia omasta valinnastaan.

Toiseksi on otettava huomioon, ettemme tiedä, mikä helvetti tarkkaan ottaen on.  Teorioita on lukuisia silkasta unhoon painumisesta ja sielun katoamisesta tuliseen järveen, mikä antaisi ymmärtää kuolemanjälkeisen olomuodon olevan sittenkin materiaalinen, mutta ilmeisesti eri tavalla, koska ihmisille tuttujen luonnolakien mukaan tuli kuluttaa aika nopeasti loppuun sen minkä polttaa.  Monelle se unhoon painuminenkaan ei kuulosta pahalta, ja joidenkin uskontojen mukaan siihen jopa tähdätään - tosin jotkut, Napoleonin kaltaiset, kuolevaisuuttaan pelkäävät ateistit, haluavat tehdä kaikkensa ollakseen painumatta unhoon.  Maksoi mitä maksoi.

Kolmas tarkastelemisen arvoinen asia on Jumalan luonne, jota oman ilmoituksensa mukaan ihminen ei voi ymmärtää.  Onko helvetin olemassaolo varma todistus kostonhimosta?  Ei, kuten ei vaikkapa vallihautakaan ole välttämättä toive siitä, että joku putoaa sinne ja kuolee, vaikka kyllä varmaan on mahdollista, että joku pahantahtoinen mutta ei järin tehokas taho kyhää vallihaudan juuri sitä tarkoitusta varten, kuvitellen, että monikin sinne putoaa vahingossa.  Täten: vaikka voisimmekin ymmärtää Jumalan luonteen ja tarkoitusperät (eli kuvitellen niiden olevan inhimillisiä), ei pelkkä helvetin olemassaolo vielä kerro Hänen mahdollisesta kostonhimoisuudestaan yhtään mitään.

On myös pidettävä mielessä, että ihmiset, jotka helvettiin päätyisivät, tuppaavat olemaan niitä ihmisiä, jotka tekosillaan saavat sen aikaan myös maan päälle.  Sekulaarit tahot ovat kyhänneet heitä varten muun muassa vankiloita, jotta normaalit ihmiset eivät joutuisi elämään helvetissä, jonka nämä helvetinluojat saavat aikaan maan päälle.  Koska sekulaari vankeusrangaistus voi kestää koko loppuiän, onko kyseessä todistus siitä, että sekulaari oikeus on väistämättä kostonhimoinen - vankilassa kun tapaa olla ikävää?  Minun nähdäkseni ei ole, vaikka toisenlaisenkin näkemyksen voi perustella valikoimalla yhdet ja jättämällä toiset asiat huomiotta.

Mikä muu kuin kostonhimo voisi olla helvetin luomisen syynä?  Ensimmäiseksi mieleen hyppää - kuten yllä sekulaarissa yhteiskunnassa - oikeus.  Esimerkiksi ihminen, joka murhaa toisen, vie toiselta kaikki mahdollisuudet vaikuttaa tämän jälkeen tässä maailmassa, samalla riistäen tämän kaikilta omaisiltaan ja luoden paljon enemmän kärsimystä, myös paljon pidemmäksi aikaa, kuin tekonsa on kestänyt - kun otetaan huomioon sukupolvet, jotka jäävät syntymättä hänen valintansa seurauksena, on mahdollista, että oikeudenmukainen rangaistus inhimillisenkin ymmärryksen mukaan todella on ikuinen.  Kuten todettua, me emme voi tietää.

Havaitsemme siis, että jos Jumala on luonut helvetin kostaakseen, jos helvettiin joutuu varmasti ikuisuudeksi ja jos helvetissä on varmasti kidutuksen kohteena, se on suhteeton ja epäoikeudenmukainen rangaistus hetkellisistä rikoksista hänen tahtoaan vastaan.  Yksikään näistä sanalla jos varustetuista kohdista ei ole varma, eikä tämän tarkastelun perusteella niistä yksikään näytä uskottavalta.  Tämä johtuu siitä, että vaikka tulkinta onkin mahdollinen, se sotii monin tavoin Raamatun sisältöä vastaan.  Vaatii melkoista pokkaa väittää vakavalla naamalla, että älyttömin mahdollinen tulkinta on se osuvin.

Poissa silmistä ja mielestä

Tulin ajatelleeksi tietokoneiden vaikutusta minäkuvaamme.  Sekä backspace -nappula että tallennus- ja latausmahdollisuudet saavat meidät kuvittelemaan olevamme paljon virheettömämpiä kuin todellisuudessa olemme.  Tietokoneen virheenkorjaus- ja palautusmahdollisuudet saavat ihmisen uskomaan, että teorian ja käytännön voi yhdistää toisiinsa.

Todellisuudessa tehtyjä virheitä ei saa tekemättömäksi eikä tilannetta ennen katastrofia palautettua.

Linkkien paluu

Koska olen laiska kirjoittamaan ja löydän jatkuvasti hyvin kiinnostavaa luettavaa jaettavaksi, tarjoan toisenkin annoksen linkkejä:

Englanniksi
Don Colacho: God & Religion
In Mala Fide: What's wrong with white nationalism?
George R.R. Martin: Someone Is Angry On the Internet
Tiffany Jones Miller: The Progressives' Legacy of Bankruptcy
Spearhead: Women leaving their husbands for vampires
Vox Day: The mother's warWhy women's rights are wrong

Suomeksi
Jaska Brown: Sorretut ja etuoikeutetut
Clara et obscura: Kauimmaisenrakkaudesta
Takkirauta: Miksi ovet eivät aukea heille

Uskoontulosta

Taannoisessa keskustelussa tuli vastaan kertomus keskustelijan ystävästä, joka koki elämässään suuren menetyksen ja vähän myöhemmin kertoi tulleensa uskoon.


Tuo lienee kaiketi se yleisin tapa: jokin kriisi lyö ihmisen maahan, ja auttava, toivoa tuova käsi, löytyy ylhäältä.

Johtuuko se siitä, että kyseinen kriisi tulee yleensä kuin salama kirkkaalta taivaalta ja herättää ihmisen huomaamaan, miten vähäinen hänen tietonsa ja ymmärryksensä todellisuudesta käytännössä on? Saako se aikaan ajattelun: jos en pystynyt näkemään tätä kriisiä ennalta, on ymmärryksessäni niin suuria aukkoja, että minun on syytä tarkastaa useampiakin käsityksiäni. Voiko aikaisemmin yhtä mielettömänä kuin kriisin tapahtuminen pitämäni tarina toivosta ja pelastuksesta sittenkin olla totta? Mitäpä jos virhe onkin ollut omassa ymmärryksessäni?

Minä en tiedä ajattelinko minä noin. Sen tajusin, että tavassani hahmottaa (ja yrittää järkeeni ja arviointikykyyni pohjaten hallita koko) maailmaa oli valtavia virheitä, mutta en järjellä pystynyt mitenkään löytämään tietäni niistä ulos. Oli myönnettävä järkeni, joka oli tehnyt minusta virheellisesti todennäköisyysuskoisen, rajallisuus, ja astua ulos boksista etsimään ratkaisua sen ulkopuolelta.  Muutos tapahtui pikemminkin pikkuhiljaa kuin kertalaakista.  Viimein, myöntäessäni asian, sekä itselleni että muille, tuntui siltä, että myöntäminen tuli kovasti jälkijunassa.

En kuitenkaan ole kristitty siksi, että pidän kristinuskoa hyvänä välineenä tulla toimeen todellisuuden kanssa ja terveellisenä uskontona yhteiskunnalle (vaikka se toki sitäkin on). Olen sitä siksi, että uskon sen todeksi, mutta sitä, miksi niin on, en osaa selittää.

Julkisen tilan haltuunotto ja mustalaiskulttuuri

Porvoon Mäkkärissä "elinkautisesta" vapautetun, sittemmin kolme ihmistä ampuneen, mustalaismiehen edesottamukset saivat tyrmistyksen lisäksi miettimään sitä, miten tämä vaikuttaa Suomessa asuviin mustalaisiin suhtautumiseen yleensä.  Tällaiset tapaukset, jotka eivät ole ainakaan kuulopuheiden värittämässä kuvassani mustalaisista mitenkään tavattomia, ovat yksi tapa, jolla mustalaiset ottavat haltuunsa julkisia tiloja.

Tämä mustalaismies antoi signaalin: jos puututte meidän antisosiaaliseen käytökseemme (tai suututatte meidät), teiltä lähtee henki.  Melko pitkälle on sama pointti jotakuinkin kaikissa muissakin kuulemissani jutuissa sekä omissa että toisten mustalaisia koskevissa kokemuksissa, jotka eivät ole sisällöltään humoristisia.  Koska pienestäkin rikkeestä huomauttamisen hinta voi olla oma henki, annetaan mustalaisille de facto vapaat kädet tehdä melko pitkälle mitä tahansa jos julkisen vallan edustajia ei ole paikalla.

Strategia on ilmeisen tehokas, ja sitä käyttävät myös muslimiterroristit: yksilö ehkä joutuu uhrautumaan, mutta koko ryhmä pääsee hyötymään erivapauksista, joita arvaamattoman ja väkivaltaisen maine ryhmälle suo.  Koska tällaisesta tunnettujen ryhmien jäsenet pysyttelevät käytännössä kokonaan omissa piireissään ja pitävät tiiviisti yhteyttä, he eivät käytännössä koe kärsivänsä sosiaalisesta eristämisestä, vaan ovat valinneet sen itse.  Ryhmän jäsenistä pidetään myös huolta esimerkiksi vankilassa, johon muiden hyödyn tuottanutta sankaria mennään katsomaan säännöllisesti ja tämän tarpeista pidetään huolta.

Koska suomalainen yhteiskunta ei erottele ihmisryhmiä saati harjoita kollektiivista rankaisemista, se on täysin aseeton antisosiaalisesti käyttäytyvien mutta omiaan voimakkaasti palkitsevien sisäryhmien edessä.  Syyllisten ja/tai näiden tukijoiden lynkkaaminen tuomitaan - huolimatta siitä, että se on käytännössä toimiva tapa suitsia antisosiaalisia tahoja - täysin, kun taas tällaiset antisosiaaliset loose cannonit kuitataan yksittäistapauksina, joille ei voi eikä pidä voida mitään.  Käytännössä kuitenkin heidän toimintansa vaikuttaa siihen, miten kokonaista ihmisryhmää katsotaan ja suo näille paljon suuremman vapauden rikkoa kaikkia yhteiskunnan sääntöjä pelkäämättä valtaväestön vastaiskua riippumatta siitä, miten tuhoisaa ja törkeää heidän käytöksensä on.  Sekä empiirisen kokemukseni että kuulemani mukaan mustalaiset myös lypsävät tästä hyödystä kaiken riemun irti.

Suomalaisella yhteiskunnalla ei ole mitään keinoja puuttua tällaiseen toimintaan, joten pidän todennäköisenä yleistä lainkunnioituksen laskemista ja kasvavaa kaunaa yhteiskunnan tehotonta väkivaltakoneistoa kohtaan.  On vain ajan kysymys, milloin suomalaiset perustavat vigilantistijoukkoja tekemään sen, mihin virallinen koneisto ei pysty.

Jk.  Jaska Brown kirjoitti aihetta liipaten myös mielenkiintoista analyysia.

Tiede ja usko

Ovat kaksi eri asiaa ja vastaavat eri kysymyksiin.  Ne eivät ole keskenään ristiriidassa, vaan täydentävät toisiaan.  Siinä, missä tiede kertoo maailman mekanismit, uskonto kertoo, mikä on oikea tapa toimia.

Tiede ei voi tuottaa moraalia eikä uskonto tekniikkaa.