Pages

Lyhyt miete ongelmanratkaisusta

On valitettavan yleistä nähdä ihmisten toistavan samassa tilanteessa kerta toisensa jälkeen intuitiivisinta tapaansa lähestyä pulmaa, joka ei tuota ongelmaan minkäänlaista ratkaisua.  Usein väärät keinot oikeaan ongelmaan vain pahentavat ongelmaa.

Yleensä miehet lähestyvät ongelmia suoraan ja tekojen pohjalta, kun taas naiset epäsuorasti ja tunnepohjaisesti.  Usein miehet turhautuvat naisten kyvyttömyyteen käsitellä asioita maskuliinisin keinoin ja naiset miesten kyvyttömyyteen kohdata asiat feminiinisesti.  Koska molemmilla sukupuolilla on ongelmiin intuitiivinen lähestymistapa, he yrittävät soveltaa sitä kaikkeen, ja turhautuvat erityisesti toisiinsa, kun tavat eivät kohtaa.

Molemmat pitävät kynsin ja hampain kiinni siitä, mitä osaavat, ja jopa pelkäävät lakkaavansa kiinnostamasta kumppaniaan jos koettavat lisätä repertuaariinsa vastakkaisen sukupuolen toimintatapoja.  He eivät erota sukupuolensa kieltämistä sen täydentämisestä.  He pelkäävät hiljaisuutta niin paljon, etteivät edes yritä saada riitasoinnusta harmoniaa.

Tästä syystä olennaista olisi, että sukupuolet harjoittaisivat nimenomaan niitä tapoja käsitellä ja kohdata ongelmia, johon heidän luontonsa ei heitä ohjaa itsestään - niitä ominaisia kun treenaa jo huviksi.  Tämä antaa heille suurimman välineistön kohdata niin materiaalisen kuin tunne-elämänkin karikot ja valita kuhunkin ongelmaan sopivin väline.

Kun ihminen kykenee rakentavaan ongelmanratkaisuun ongelman luonteeseen katsomatta, on hän viimein eheä.

Kuinka taistella vihanlietsojia vastaan?

Minulle esitettiin tänään kysymys siitä, mitä pitäisi mielestäni tehdä, että uskonnot ja ideologiat, jotka kehottavat antisosiaaliseen käytökseen, pysyisivät aisoissa?  Kysymys on siksi mielenkiintoinen, että antisosiaaliset uskonnot ja ideologiat tuppaavat olemaan älyllistä glykolia: saavat harjoittajansa tuntemaan itsensä olevan oikealla asialla, mutta tuottavat käytännössä tuhoa ja synnyttävät antisosiaalista käytöstä.

Esimerkkejä tällaisista uskonnoista / ideologioista ovat esimerkiksi kommunismi, natsismi, islam, rotusuprematismi ja feminismi.  Nämä kaikki porukat demonisoivat yhtä tai useampaa ihmisryhmää yksistään sen takia, että ihmisryhmä ei edusta heitä.  Se, halutaanko demonisoitu ryhmä alistaa vai tappaa, on sinänsä yhdentekevää.

Demonisoitujen ihmisryhmien kimppuun käyntiä perustellaan milloin milläkin (aina mitään järkeiltyjä perusteita ei edes ole), mutta yhdistävä tekijä perusteissa tuppaa olemaan yksi väärä oikeuttaa toisen.  Kyseiset maailmankatsomustavat ovat pahoja sanan varsinaisessa merkityksessä.

Minulle esitetty kysymys oli kuitenkin se, että mitä mielestäni pitäisi tehdä, että kyseiset ideologiat eivät leviäisi?  Minä vastasin, että kriminalisoida ne, koska ne kannustavat tekemään rikoksia.  En ole kuitenkaan aivan varma siitä, onko kyseinen tapa paras tai ainoa, sillä keksin toisenkin tavan, eikä kyseinen toinen tapa lisäisi byrokratiaa tai valtion valtaa yksilön yli ensimmäisen ehdotukseni tapaan.


Se toinen - ja luullakseni parempi - tapa on hyvin yksinkertainen: lakkautetaan kaikkien täysivaltaisten aikuisten muodostamien ihmisryhmien juridisesti suojattu asema suhteessa toisiin täysivaltaisiin aikuisiin.  Uskonvapaus tarkoittaa myös vapautta uskonnottomuuteen, eikä uskovalla, etniseen ryhmään kuuluvalla, naisella, seksuaalivähemmistöllä tai elämänkatsomuksen kannattajalla tule olla lainkaan eri asemaa juridisesti katsoen kuin kenelläkään muullakaan - mukaanlukien miespuolisella heteroateistilla.


Kun yksikään elämänkatsomus ei nauti lainsuojaa, voidaan ihmisten tekoja tarkastella juridisesti nimenomaan tekojen näkökulmasta: kun ihminen hakkaa toisen rautaputkella tohjoksi, tulee toisesta ihmisestä tohjoa riippumatta siitä, oliko teko tekijän mielestä ylemmän tahon, alemmuudentunteen, sadismin tai minkä hyvänsä muun asian "oikeuttama" - samoin kuin tästä tulee aivan yhtä tohjoa riippumatta siitä, kuuluuko tämä johonkin eriteltävissä olevaan ryhmään vai ei.  Itse asiassa kuvitelmaa siitä, että kenen hyvänsä toisen ihmisen tohjoksi hakkaaminen on oikeutettua esim. elämänkatsomuksen takia, olisi perusteltua pitää raskauttavana asianhaarana - ihminen, joka ei kadu, toistaa rikoksensa todennäköisemmin, kuin se, joka ymmärtää ja myöntää tehneensä väärin.

Täysivaltaisten aikuisten kansalaisten tulisi olla yhdenvertaisia oikeuden edessä riippumatta elämänkatsomuksesta, etnisestä ryhmästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, valtion palkkalistoilla olosta tai mistään muustakaan.  Oikeusjärjestelmä, jossa näin ei ole, on korruptoitunut.

Lopuksi käteen siis jää se totuus, että vihaideologioita vastaan ei tarvitse taistella.  Riittää, että lakkauttaa niiden aktiivisen tukemisen.  Mikään vihaideologia ei leviä marginaalia laajemmalle jos sillä ei ole väkivaltamonopolia resursseineen puolellaan.  Se kaatuu hyvin äkkiä joutuessaan omilleen, koska antisosiaalinen katsomus ei kannusta tuottamaan - se on olemassa kuluttaakseen toisten tuottamia resursseja.

Hedelmistään puu tunnetaan eikä kovin moni ole tarpeeksi hullu nähdessään puun olevan laho ja hedelmätön.

"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita."

Salaliittoteoria

Minulla on teoria salaliitoista.  Kaikkihan tietävät salaliitot, ne hyytävät illuminaatit, joilla vedetään salassa naruista ja pyöritetään maailmaa tuosta vain ja kansaa uunottaen?  Minun näkemykseni on se, että ei se ihan näin mene.

Sen sijaan, että jossain tuntemattomassa paikassa tuntemattomat tahot kuuluisivat tuntemattomaan veljeskuntaan, joka pyrkisi tulokseen X, jota kohti maailma heidän työnsä tuloksena etenee, pidän todennäköisenä selityksenä tätä: valtaosa ihmisistä - mukaanlukien päättäjistä - ei yksinkertaisesti kykene katsomaan asioita laajemmasta perspektiivistä.

Kyse ei niinkään ole esimerkiksi feminismin salaliitosta saati sosialistien salaliitosta, vaikka molempien nimiin valtiomme hallinnossa vannotaan.  Homma kun on se, että hyvillä aikomuksilla kivetään tietä helvettiin, koska kieltäydytään havaitsemasta tai tunnustamasta osaksi todellisuutta mitään muuta kuin ne hyvät aikomukset.

Toisin sanoen mitään salaliittoa ei ole eikä tarvita tapahtumien selittämiseen: valtion edustajien lyhytnäköisyys, opportunismi, vallanhimo ja kuvitelma siitä, että politiikka on työkalu, jolla voidaan ratkaista kaikki kaikkien ongelmat (silloinkin, kun ne aikaansaadaan itse), saa aikaan tismalleen samat tulokset kuin synkeä illuminaatti.

Salaliittoa ei paljasta kukaan, koska mitään salaliittoa ei ole.  Valtion edustajat tuhoavat kansalaisten elämän huolimattomuuttaan siinä sivussa kun yrittävät näyttää huolehtivaisilta.

Pahuus

Se, mitä erityisen moni ei tänä päivänä suostu myöntämään, on, että pahuutta on olemassa.  Asia ei ole mielipidekysymys eikä sitä voi relativisoida olemattomiin.

Jo siitä, kun yksilö saarnaa vihaa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka vetävät kortensa kekoon, tulisi hälytyskellojen soida, mutta valitettavasti pahuus ei leviä vain henkilökohtaisessa kanssakäynnissä vaan myös esim. mediassa, jota valitettavan monet ovat tottuneet pitämään "vallan vahtikoirana" vallankäyttäjän sijaan.

Koska sanan sisältö on monille epäselvä, muotoiltakoon selkeä sääntö:

1)  Yksilö (tai ryhmä) kuluttaa enemmän kuin tuottaa.

2)  Yksilö (tai ryhmä) pakottaa muut keinolla tai toisella luovuttamaan tuotantoaan heille.

3)  Kahden edellisen kohdan esittäminen oikeutettuna toimintana.

Vain silloin, kun kohdat 1,2 ja 3 täyttyvät, on kyse pahuudesta.  Ihmiset voivat toisinaan tehdä asioita 1 tai 2, mutta vasta, kun kohta 3 täyttyy, on kyse pahuudesta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Näiden kohtien avulla perspektiivi on helppo ylläpitää ja pahuus tunnistaa heti hyödyntämistään psykologisista savuverhoista huolimatta.  Sääntöä soveltamalla havaitaan välittömästi esimerkiksi natsismin, rotusuprematismin, kommunismin, antiuskonnollisuuden, marxismin, feminismin, islamin ja monikulturismin luonne.

Hyvän tehtävä on taistella pahuutta vastaan ja pitää huolta siitä, että ei muutu niin tehdessään itse pahaksi.

Ihmissuhdehelvetti

Tämä on varoittava tarina siitä, mitä tapahtuu, kun antaminen ja saaminen eivät suhteessa ole tasapainossa.

A ja B ovat aloittamassa suhdetta ensi-ihastuksen laannuttua, ja heidän perusonnellisuutensa on tasolla 1.  A antaa B:lle odottamatta lahjan, ja B ilahtuu +5:n arvoisesti, ihan tasolle 6 asti.  B:n ilo lahjan saannista kuitenkin ennen pitkää laskee tasolle 0, alle perusonnellisuuden, koska hän osaa kaivata "odottamatonta" lahjaa.  A:n seuraava lahja nostaa onnea taas +5, mutta ajan kanssa se laskee taas, tällä kertaa B:n taso menee jo miinuksen puolelle (taas sama lahja, eikö sillä ole mitään mielikuvitusta?).

Näin tapahtuu aina siihen asti, että B tarvitsee A:lta jatkuvasti lahjoja ollakseen edes perusonnellisella tasolla, mutta on raivoissaan silloin, kun ei niitä saa.  Suhteen perusonnellisuus on laskenut tasolle -4, ja antajan ja saajan roolit on hakattu kiveen.

A on ehdollistanut B:n uskomaan, että A:n tehtävä on pitää hänet tasolla +6, ja tämä kantaa kaunaa siitä, että A ei siihen useinkaan pysty.  A:ta alkaa pidemmän päälle ottaa kupoliin, koska alati ruikuttavalle B:lle ei huvita enää tehdä iloisia ylläreitä.

B on saanut parisuhteesta sellaisen käsityksen, että sen kuuluu olla jatkuvaa hurmiota, ja lisää aina kasvavaan vaatimustensa listaan yhden joka kerta kun A ilahduttaa häntä uudella tavalla, pudoten aina vain syvemmälle onnettomaan tilaansa, jossa kokee, että A ei arvosta häntä sillä tasolla kuin tämän pitäisi, ja alkaa murjottaa.  B mittaa parisuhteen tilan oman onnellisuutensa linssin läpi, jättäen A:n onnellisuuden täysin huomiotta.

A:lle tulee käsitys, että häneltä vaaditaan jatkuvasti kaikki mitä hänellä on antaa ja enemmänkin, että voisi elää edes rauhassa B:n nalkutukselta.  A tuntee, että hänen arvonsa B:lle ei johdu siitä, että hänessä itsessään olisi jotain arvostettavaa, vaan siitä, että hän antaa B:lle kivoja ylläreitä.  Hänen omia tarpeitaan ei juurikaan huomioida, koska kaikki aika menee B:n mielipahan välttämiseen. A:n fiilikset alkavat olla myrkylliset, koska hän tuntee olevansa orja.

Jossain vaiheessa jommankumman osapuolen tyytymättömyys keittää yli ja kumppani heitetään mäkeen.  Ratkesiko ongelma?  Ei.

B lähtee sinkkumarkkinoille ajattelemaan, että hänelle kuuluu kaikki, mitä A:lla oli antaa, ja edellyttää sitä kaikilta tuleviltakin kumppaneilta.  Hän pitää itseään etuoikeutettuna, ja tekee kaikkien elämästä helvettiä loputtomilla vaatimuksillaan.  Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Vastaavasti A lähtee sinkkumarkkinoille ajattelemaan, että hänen täytyy erikseen ansaita kumppaniehdokkaansa huomio, ja tekee alentuvalla kohtelullaan tästä uuden B:n, jos tämä ei ole samanlainen jo valmiiksi.

Pidemmän päälle A alkaa pitää kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia B:n kaltaisina, ja haluaa olla näiden kanssa tekemisissä vain jos on pakko.  Sama koskee B:tä, joka on raivoissaan A:n sukupuolen edustajien kyvyttömyydestä haluttomuudesta pitää häntä onnellisena.

Sekä A että B jäävät lopulta yksin, kaivaten kumppania, ihmetellen, että miten tässä näin kävi.  A kelaa, että kaikkeni annoin, mutta mikään ei riittänyt, ja B kelaa, että kukaan ei halunnut tehdä minua onnelliseksi, vaikka niin moni osoitti osaavansa - he eivät välittäneet minusta tarpeeksi.

B ei koskaan oppinut vastaamaan kauniisiin tekoihin tai ottamaan vastuuta omasta onnellisuudestaan - hän ehdollistui olemaan pelkkä hyvän vastaanottaja ja kuluttaja.  Kukaan etuoikeutetuksi totutettu ihminen ei tunne kiitollisuutta nauttiessaan etuoikeudestaan - sen sijaan he tuntevat vihaa aina, kun etuoikeuden hedelmät loistavat poissaolollaan.

A ei koskaan oppinut uskomaan, että hänellä itsellään olisi arvoa sellaisenaan, vaan lähti aina altavastaamaan ja osoittamaan, että hänen täytyi ostaa toisen huomio jatkuvasti lahjomalla tai vetämällä showta.  Sillä, mitä piti hyväntahtoisuutena, hän prostituoi kumppaninsa onnellisuuden.

Mitä tästä olisi syytä oppia?

Sukupuolen A edustajat: niin kivaa kuin toista onkin yllättää, se kannattaa tehdä silloin, kun se on ansaittua, ja antiensa suomista on syytä rajoittaa suurin piirtein sille tasolle, jolla niitä saa itsekin.  Älä uhraa onnellisuuttasi pyrkiessäsi miellyttämään toista, koska sillä reseptillä ei viihdy pidemmän päälle kumpikaan.  Kysy itseltäsi: kohteletko itseäsi yhtä hyvin kuin kuvittelet toista kohtelevasi?

Sukupuolen B edustajat: niin kivaa kuin onkin tulla yllätetyksi, kannattaa miettiä, miten voisi ilahduttaa toista vastaavalla tavalla.  Kumppanillasi ei ole velvollisuutta eikä mahdollisuutta pitää sinua onnellisena, vaan sinulla on yhtäläinen vastuu teidän molempien ilahduttamisesta, ja sen unohtaminen tuottaa molemmille valtavaa mielipahaa.  Rakkaus ei ole ulkopuolelta tuleva tunne, vaan verbi, joka lähtee omasta toiminnasta.  Kysy itseltäsi: haluaisitko olla ihmisen kanssa, joka käyttäytyy samalla tavoin kuin sinä?

Antamisen ja saamisen tasapainosta syntyy harmonia ja yhteisymmärrys, joka ehkäisee kaunaa ja katkeruutta.  Terveessä parisuhteessa molemmat tietävät, että sillä, mitä he oma-aloitteisesti antavat, on selvä vaikutus siihen, mitä he saavat, niin hyvässä kuin pahassakin.  Sellaiset ihmiset eivät tee itsestään marttyyreita uhraamalla itsensä ja tarpeensa, saati kohtele toista tavalla, jolla eivät haluaisi itseään kohdeltavan.