Pages

Mikä meidän maata syö?

Jos käytännössä koko meidän hallitus ei koostuisi niistä idiooteista jotka kuvittelee, että on poliittinen itsemurha sanoa yksikin poikkipuolinen sana itsemurhapolitiikkaa vastaan, en huolisi moisesta. Tällä hetkellä pidän maamme suurimpana ongelmana hallintoa, joka tuntuu käyvän sotaa omia kansalaisiaan vastaan. Hyvänä kakkosena edellämainittujen idioottien aiheuttaman maahanmuuttopolitiikan kukkaset. Ns. muhamettilaiseen mustaan aukkoon riittää rahaa määrättömästi, eikä suvaitsevainen vasemmistodemari tajua, että se raha on aina pois jostain. Mun mielestä on ihan sairasta touhua, että rahat, jotka me maksetaan valtiolle ylläpitämään hyvinvointiamme, käytetään niiden hyysäämiseen, tänne rehaamiseen ja integraation estämiseen, jotka eivät edes ole kansalaisiamme.

Poliitikot haluavat uhrata kansamme ns. globaalin hyvän alttarille tajuamatta, että tätä pohjoismaista hyvinvointia ei ole kaikille jakaa. Meitä on 5 miljoonaa ja risat. Apua tarvitsevia toista miljardia. Luulis tyhmemmänkin tajuavan, että vaikka meidät suistettaisiin apua tarvitsevien kastiin, ei se auttaisi niitä muita paskan vertaa.

Jos haluaa ratkaista jonkun maailmankolkan ongelmat (mikä ei sekään ole mun mielestä meidän velvollisuus), pitäisi tajuta, että oikea tapa siihen on tehdä se paikan päällä sen sijaan, että levittää ongelman tänne.

Mamupolitiikassakin jostain syystä suositaan nimenomaan muslimikulttuureja, joiden rauhaisasta rinnakkaiselosta ainoankaan muun kulttuurin rinnalla ei ole ihmisen historiassa dokumentoitu. Kai se umpirasistinen "väriä katukuvaan" -agenda on sitten niin vitun hieno juttu, että kasvavat työttömyys- ja rikollisuustilastot eksoottisine joukkoraiskausuudistuksineen jälkimmäiseen ovat sen arvoista, että ilman ei kerta kaikkiaan pärjätä.

Demokratiallekin (kansalta kysymiselle) ovat keksineet uudissanan populismi ja nyt sekin on sitten paha juttu. Mikähän tän meidän valtiomuodon oikea nimi nykyisin on? Pre-totalitarismi?

On helvetin pelottavaa, että Euroopan länsimaita johtavat ihmiset, jotka ajavat vieraiden kansojen etuja. Sitäkö varten jengi veroja maksaa?

Minä julistan perkele sodan. Sodan länsimaalaista itseinhoa, anteeksipyytelyä ja toisten ongelmien hartioillemme ottamista vastaan. Meillä on objektiivisesti eniten suhteellista vapautta jokaiselle jäsenelleen suova, syrjäytyneistä huolehtimaan pyrkivä yhteiskunta. Se vaan uhkaa tulla niellyksi monikulturismi-nimisen uskonnon moolokinkitaan. Vapauksiemme syöminen, sensuuri ja ajatusrikokset eivät ole osa sitä, mikä nosti yhteiskuntamme parhaaksi yli muiden. Ne eivät myöskään edusta yhteiskuntaa, jonka osa minä haluan olla.

Monikulturismi on ylimielisyyttä. Ylimielisyyttä oman kansan ja muiden yli. Maailmanpuuksi asettumista: älytöntä solipsistista uskoa, että "me ollaan vastuussa aivan kaikesta, mitä maailmassa tapahtuu". Se on jaottelua maailmassa, jossa on kaksi kansaa: syylliset ja uhrit. Syylliset tunnistaa ihonväristä, sukupuolesta ja uskonnosta. Kaikki muut ovat uhreja. Mitä useammassa kategoriassa uhriksi voi asettua, sen parempi. Uhrit ei voi koskaan tehdä mitään pahaa, jos tekeekin, se on poikkeuksetta seuraus jostain, mitä Syyllinen teki tai ei tehnyt. Ainoastaan Syylliset ovat vastuussa teoistaan, mutta he voivat tehdä dogman mukaan ainoastaan Pahaa. Kristillisiä arvoja tunnustava, valkoinen mies on kaiken pahan alku ja juuri. Toisin sanoen: mitä enemmän millään on tekemistä minkään oman kanssa, sen pahempaa se on.

Minä tunnen monikulturismin toisellakin nimellä. Oikofobia.

Ps. Tämä muuten selittää senkin, minkä takia täällä soi paljon black metal, joka sanoituksiensa puolesta suorasanaisesti ihannoi pahaa. "Jos kerran me ollaan pahoja, niin helvetti, kai sitä voi sitten ylistääkin." Mielenkiintoinen ajatus.

Hyvää makua

Olen taannoin saanut palautetta siitä, että olen melkoinen kusipää, kun en ajattele, mitä toiset rupeavat kirjoituksistani ajattelemaan ja miltä heistä tuntuu, kun julmasti kerron heille heistä ja ihmisistä yleensä asioita, joita he eivät halua kuulla. Jos edellämainittu pitäisi paikkansa, en kirjoittaisi blogia. Mulle on tärkeää, että sitä luetaan, että siitä provosoidutaan ja että se saa edes jonkun lukijan ravistelemaan näkemyksiään (tai minun näkemyksiäni; mieluusti kuulen ja korjaan jos mielipiteissäni on jotain korjattavaa).

Kusipäisyyteni johtuu siis siitä, että tieten tahtoen kirjoitan asioista, jotka ovat ihmisille kipeitä ja vaikeita. Tarjoan yleistyksiä ja pakettiratkaisuja, kun taas kukin kokee tilanteensa olevan ainutkertanen yksittäistapaus. Jos kaikki olisivat ainutkertaisia yksittäistapauksia, ei mitään yleistyksiä voisi tehdä ja tilastointi olisi mahdotonta. Individualismin voittokulun aikana (tahtoo sanoa nykyisin) kaikkialta toitotetaan niin kovasti sitä ainutlaatuisuutta ja -kertaisuutta, vaikka nämä ainutlaatuiset ja -kertaiset kerta toisensa jälkeen tekevät samat, helposti ennustettavissa olevat virheet ja vihaavat itseään ja toisia niiden takia. Jengi tietää että ihmiset ei voi hyvin, ja mun on hirveän vaikea syyttää siitä ainakaan sitä, että ongelmia pyrittäis ratkaisemaan mahdollisimman paljon ja hyvin.

Jotkut väittävät, että kirjoitukseni puolestaan rikkovat hyvän maun rajat sillä, että ne eivät tyydy kertomaan neutraalisti, vaan ovat hyökkääviä, brutaaleja ja sarkastisia. Siksipä minä en kirjoitakaan lapsille. Aikuisten olisi syytä kyetä hyväksymään se, että kaikkia totuuksia ei ole kiva kuulla, ja että niistä paskamaisistakin asioista koituu joskus hyötyä.

Minusta on käsittämätöntä, että jengi ylläpitää puheissaan kummallisia tabuja ja sanoja, joiden sanominen saa aikaan voimakkaan kielteisen tunnereaktion. Samaan aikaan tällaiset moraalisäteilijät saavat voimaa ongelmakohtiin puuttuvan ihmisen paheksumisesta huolimatta siitä, että he eivät tee minkäänlaista kontribuutiota ongelman ratkaisun hyväksi. Ehkä heidän mielestään mitään ongelmia ei ole olemassa, jos niistä ei puhu.

Ehkä se, että luettelen ääneen niitä typeriä virheitä, joihin minä ja muut ovat syyllistyneet, aiheuttavat joissain lukijoissa pistoksen sisimmässään - he tietävät sanojeni olevan tosia, mistä seuraisi, että he paitsi toimivat tyhmästi myös tietävät toimivansa niin. Ja kukaanhan ei halua tietoisesti olla tyhmä. Johtopäätöksenä viestintuoja on ammuttava. Sehän sen ongelman poistaa, eikös juu?

Mustasukkasuutta #2

Minähän unohdin mustasukkaisuutta käsitellessäni kokonaan yhden tilanteen:

"Kultsimussukka on maailman ihanin mies ja muutenskin komea seksikäs ja täydellinen, mitä nyt on helvetin mustasukkainen ja kusee verta joka kerta kun menen vessaankin yksin!"

Jengi tietää mitä tässä tilanteessa tehdään: jätä se sika.

Jos kumppanistaan on mustasukkainen, on kumppani väärä. Vaikka kultsimussukkaa miten rakastaisi, ei se lakkaa olemasta mustis. Suhde on parhaimmillaankin ihan tolkutonta vuoristorataa, eikä niitä hetkiä, joina kumpaakaan ei ahdista, ole kovin monta.*

Nuoren, suhteellisen puoleensavetävän ihmisen ei todellakaan ole vaikea löytää itselleen seuraa, jonka kanssa on muuten pirun hyvä olla, mutta yksi piirre kumppanissa tekee tämän kanssa elämisestä tosi vaikeaa. Siksi olisikin syytä löytää kumppani, josta ei tarvitsisi sanoa "se on muuten täydellinen, mutta..". Mustasukkainen ihminen ei luota kumppaniinsa. Ei suhde pelaa jos ei luottamuskaan.

Tyytyminen ihmiseen, jonka kanssa ei kokonaisuutena ole hyvä olla, on runkkarin ratkaisu. Loput sanottavat mustasukkaisuudesta löytää aiemmasta merkinnästäni.

* Näihin hetkiin ns. dramaqueenit tarttuvat ja niille he elävät: pääasia on tuntea voimakkaasti, sillä taas ei ole mitään väliä onko tunne positiivinen vai negatiivinen. Ei ole vaikea päätellä miten eheän suhteen tällaisen ihmisen kanssa saa: jos ongelmia ei ole, dq kyllä järjestää niitä. ;)

Sun tilaisuus meni jo eli pikkusieluisuuden autuus

Montako kertaa sulla on ollut tilanne, jossa olet halunnut tutustua mielenkiintoiseen, upean oloiseen ihmiseen, mutta onkin selvinnyt, että hän tutustuu paraikaa toiseen ihmiseen etkä saa huomiota jonka mielestäsi ansaitsisit? Mulle näin on käynyt monesti. Myöhemmin, kun ihminen on ollut vapaa ja mahdollisesti halukas tutustumaan minuunkin lähemmin, olen ollut ylpeä ja vastannut: "Et ollut valmis tutustumaan minuun silloin kun minä halusin tutustua sinuun, joten oikeuteni on rangaista sinua sillä, ettet saa minua enää. Olet tilaisuutesi käyttänyt."

Jälkikäteen ajatellen tuottaa hankaluuksia keksiä tyhmempää tapaa sietää tilanne. Onhan se perseestä, että mielenkiintoisen oloinen ihminen ei anna itselle tilaisuutta näyttää oma lumihiutaleisuutensa, mutta sen kanssa on elettävä. Aina ei ajankohta ole otollinen, ja se ei ole itsen eikä sen toisen vika. Saatat törmätä elämäsi kumppaniin ensimmäisen kerran kun tämä on elämänsä viimeiseksi jäävän ryyppyputken jälkeisessä totaalikrapulassa ja vähemmän viehkeä kuin puolitonninen vompatti. Voi olla, että elämäsi ihminen on suhteessa toisen kanssa, tai voi olla, että hän on tutustumassa toiseen, ja koska ei tiedä millainen ihminen olet - saati sitä, millainen olisit hänelle - ei hän tuolloin ymmärrä tarttua tilaisuuteen, vaikka tarjoaisit sellaista hänelle suoraan.

Tällaisessa tilanteessa se perustoiminto on ruveta mustasukkaiseksi toisen huomiosta ja olettaa, että toinen tietää miten ihana ja sopiva tälle olisit. Koska toinen mielestäsi tietää sen jo, ja silti on sen toisen kanssa tai kehtaa haista viinalle kun ensi kertaa näette, on oikein rangaista heitä kyseisestä tilanteesta sillä, että ette suo näille tilaisuutta silloin, kun he olisivat sille valmiita ja avoimia. Vuoronumerotouhua ei suvaita; kaikki on saatava heti tai ei koskaan. Täydellinen yhteensopivuus pitää hoksata heti eikä hetken päästä.

Sillä taas ei ole mitään väliä, että kumpikaan ei hyödy kyseisestä rangaistuksesta mitään ja ainoat, jotka kärsivät, olisivat ne, joiden olisi hyvä olla toistensa kanssa. Turha ylpeys ei palvele ketään. Jos teillä on hyvä jonkun kanssa, vaikka olette treffailleet muita, nähneet toisenne karmaisevassa jamassa ja kaiken kaikkiaan yleensä ottaen törmäilleet toisiinne vääriin aikoihin ja väärissä paikoissa, niin olkaa sen jonkun kanssa. Se ei ole teiltä mitenkään pois, että ette ole samantien tienneet kaikkea olennaista toisistanne. Kun teiden on aika yhtyä, ne niin tekevät luonnostaan.

Voi olla, että aikaisemmin oli vielä opittava useitakin sisäisiä läksyjä ennen sitä, että kehittyi toiselle Sopivaksi. Kaikki ei ole aina heti valmista, ja vaikeuksia onnelliseen yhteiseloon pyrkivillä (eli meillä kaikilla?) tulee olemaan riittämiin aina. Ylimääräisiä, hyödyttömiä ja keinotekoisia esteitä suhteelle ei kannata rakentaa eikä ylläpitää.